Palmusunnuntai 2017. Askartelemme vitsat vasta sunnuntaiaamuna, sillä lauantaina aikataulujen venymisen takia emme sitä ehtineet tekemään. Syömme aamiaista. Myöhään, tosi myöhään. Lasten päiväunien aikana harpon aurinkoista jokirantaa pitkin, saaristolaismarkkinoiden läpi kohti PUFin korttelikirppistä, jossa tapaan Eveliinan. En tee kirpparilta löytöjä, niinkuin en Hulluilta Päiviltäkään, jotka kuitenkin on pakko kiertää. Päiväunien jälkeen Harri heittää mut Turun Helluntaiseurakunnalle katsomaan pääsiäismusikaalia ja lapset Vaarin luo kyläilemään. Sitten äänestetään, ja sitten poiketaan viimein syömään lautaselliset thairuokaa. Virpomaan päästään illan jo alkaessa hämärtymään.

Miten sellaiset päivät, joina säntäilee hurjalla sykkeellä paikasta toiseen, tuntuvat jotenkin arvokkaammilta kuin toiset? Kotisohvalla nysvätty, harmaa lauantai jää kakkoseksi sunnuntaille, jonka aikana ehtii suorittaa kokonaisen viikonlopun ja vähän enemmänkin. Onko suorittaminen tärkeämpää kuin lepo? Ei varmaankaan, mutta toisaalta päivät, joina saa paljon aikaan ja käy paikoissa jäävät kyllä mieleen. Lisäksi onnistumisen tunne on meille ihmisille tärkeää, ja sitä voi kokea vaikka suorittamalla sunnuntaiset suunnitelmansa.

Kumpi on parempi, laiska lauantai vai suoritettu sunnuntai?
Molempia tarvitaan.