"101,4% raskaudesta kulunut" lukee mun raskausaplikaatiossa. Onko siellä näiden muutamien hiljaisten päivien aikana herännyt jo epäilys siitä että vauva olisi jo tuloillaan? No, turha luulo, täällä nimittäin ollaan edelleen yhdessä koossa ja elämän voimissa. No se on ehkä pientä liioittelua, mutta olossa ei siis mitään sen kummempaa synnytykseen viittaavaa muutosta.

Hiljaisuus johtuu siitä, että olen yrittänyt ja onnistunut pitämään itseni kiireisenä ja iltaisin olen yhtäkkiä huomannut kellon olevan yhdeksän ja olotilan aika väsynyt. Vuorotellen olen hoitanut roikkuvia asioita ja siivoillut, kun taas joinain päivinä nukkunut tai käynyt jalkahoidossa tai shoppailemassa. Niin ja tietysti touhuillut myös lasten kanssa kaikkea kivaa, käynyt markkinoilla ja kavereilla kyläilemässä jaksamisen mukaan. Välillä puuhaa on tuntunut riittävän vähän enemmän kuin tarpeeksi, mutta se on ollut järjissä pysymisen kannalta tärkeää.

Kyllä tämä alkaa nyt käydä mielenkiintoiseksi, sillä itselläni on huomenna synttärit, sen jälkeen tulee vappu ja Harrin synttärit taas ovat toukokuun alussa. Aikamoista bingoa mihin se vauva nyt sitten päättää syntymäpäivänsä ajoittaa. Ajattelin tehdä tästä vielä pikkuisen jännittävämpää ja laittaa teidät arvaamaan vauvan syntymäpäivää! Arvauksen voi käydä heittämässä facebookissa ja minä lupaan arpoa oikein veikanneiden kesken jonkun hauskan yllätyspalkinnon.

Hyviä arvauksia ja ihanaa viikonloppua! 

Raskausajan vaikutuksesta mieleen puhutaan kovin vähän, tai sitten ne keskustelut eivät ole osuneet omaan silmääni. Toki muistetaan mainita hormoonit ja niiden aiheuttama herkkyys, ehkä huonotuulisuudestakin on joskus ollut puhetta. Odotus ja lapsen saaminen ovat kuitenkin valtavan isoja juttuja, nostaen pintaan ihan kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Joskus omat tuntemukset voivat olla jopa pelottavia, mutta ne eivät ole vaarallisia tai kiellettyjä.

Jokaisessa raskaudessani on ollut jossain kohtaa pitempi epäsosiaalinen vaihe, tarkoittaen sitä etten ole halunnut nähdä oikeastaan ketään. Ei kyse ollut siitä että mun ympärillä olijoissa olisi mitään vikaa ollut, vaan ennemmin tunsin itseni jollain tavalla vialliseksi. Vasta kun uskalsin ensimmäisen kerran kertoa asiasta jollekin, sain kuulla tämän olevan oikeastaan aika yleistä.

Nyt kolmannella kerralla olen oppinut jo hyväksymään tarpeeni vetäytyä omiin oloihini ja onneksi niin näyttävät tehneen ystävänikin. Tuntuu tosi ihanalta huomata etten menetä mitään tai ketään siksi, etten aina jaksa pitää yhteyttä tai nähdä. Päinvastoin nyt kun nämä viimeiset raskausviikot tuntuvat kuluvan madellen, mun ystävät ovat kutsuneet kylään, lähteneet lounaalle, tulleet raivaamaan tiskipöytää ja tarjoutuneet pitämään lapsia. Sitten toisaalta on ihanaa, kun ystävät raahaavat hiukan vastentahtoisenakin kahville, jonka jälkeen huomaat miten tarpeeseen se tulikaan.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, eli täydellisiin babyshowereihin, jotka mulle järjestettiin siis jo reilu kuukausi sitten. Mulla oli joku hyvä syy lykätä niistä kirjoittamista, joka sittemmin on unohtunut, mutta koska kyseisten juhlien vaikutukset kantavat yhä tähänkin päivään asti, ei mielestäni ole yhtään myöhäistä kirjoittaa niistä! Nimittäin juuri kummitädin virkaan nimetty ystäväni ilmoitti juhlien alkajaisiksi, että tarkoitus on vaan hukuttaa mut rakkauteen ja juuri siinä kyllä onnistuttiin aivan täydellisesti.

Juhlat aloitettiin kilistelemällä jonka jälkeen vatsat täytettiin lohella, bataattiranskalaisilla ja salaatilla, ja kunnon lounas heti kärkeen oli oikeasti aivan täydellinen juttu. Ohjelma oli mun toiveiden mukaan juuri sopivan rentoa, esimerkiksi arvuuttelimme vauvan saapumispäivää, pituutta, painoa ja niin edelleen, sekä kilpailimme siitä kuka keksii nopeiten listan tyttöjen nimiä, yhden kullekin aakkoselle. Juhlijoista otettiin myös kuvat ja he saivat lisätä terveisiä oman kuvansa viereen suloiseen vieraskirjaan, jonka sitten tietysti sain mukaani.

Lahjaksi sain Annukan kokoaman, täydellisimmän näkemäni vaippakakun, jonka sisällön voit käydä kurkkaamassa täällä, sekä lahjakortin, minnekäs muualle kuin ihanaan Greenlipsiin. Yhtä lailla fiilistelin lahjan lisäksi, ellen jopa ihan pikkuisen enemmän sitä, että ystäväni olivat kirjoittaneet mulle kirjeet siitä, miksi he pitävät minua hyvänä äitinä. Myös Harri ja lapset olivat kirjoittaneet omat kirjeensä, joista lasten kommentit löytyvätkin edellisestä postauksestani. Onneksi sain lukea kirjeet rauhassa kotona, kun hanat aukesivat jo ensimmäisen kohdalla ja istuin loppuillan aivan pöllähtäneenä sohvalla, juurikin siitä rakkauden määrästä.

Joten kiitos vielä kerran rakkaat ystävät.
Ei siksi, että järjestätte mulle huikeita yllätyksiä, vaan teidän rakkaudestanne ja siitä että olette.

Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että ei riitä ihan yksi tai kaksi kertaa kun tämän raskauden aikana olen kokenut valtavaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta äitinä. Milloin en ole jaksanut ulkoilla riittävästi, milloin olen ollut liian huonotuulinen ja milloin en ole jaksanut tehdä lapsille riittävän terveellistä ja ravitsevaa ruokaa... Syitä syytellä itseä riittää kyllä.

Usein unohtuu kiitellä itseä niistä hyvistä hetkistä ja onnistumisista. Liian harvoin muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen hyvä. Mitä jos sitä edes joskus ottaisi lapsista mallia ja esittelisi puolisolle ylpeänä miten paljon on tänään pessyt pyykkiä tai innoissaan selittäisi miten valtavan herkullista linssikastiketta teki päivälliseksi? Tai mitä jos edes vaikka kuuntelisi lapsia ja lasten mielipiteitä heidän äidistään? Olisivatko he yhtä armottomia sinua kohtaan kuin sinä itse?

Näin lapset vastasivat, kun Harri pyysi heitä jatkamaan lausetta
"Äiti on hyvä äiti koska..."

F: Mekko ja sormuksia.
S: Hän tykkää meistä.
F: Koska hän pitää meistä huolta.
S: Koska hän tykkää musta.
F: Ja musta.
S: Vie Muumimaailmaan.
F: Vie kivoihin paikkoihin ja antaa hyvää juomaa.
S: Ja paperia.
F: Antaa kesällä kirsikoita, mansikoita ja herneitä.
S: Pitää sylissä.
F: Antaa leffailtana plimsaa.
S: Ja herkkua.
F: Vie synttäreille.
S: Antaa rinkeleitä.
F: Tekee kakkua ja antaa ranskalaisia.
S: Pelaa meidän kanssa.
F: Tekee kivoja reissuja.
S: Ostaa joululahjoja.
F: Ostaa legoja.
S: Lukee kirjaa ja askartelee.
F: Tekee smoothieta ja halaa meitä.

Ehkä mä silti olen ihan riittävän hyvä äiti.

Pakkasin mukaan myös muutamat omat pikkarit, sukat ja tuollaiset saumattomat, pehmeät liivit. Liivinsuojat löytyvät tuosta pienestä pussukasta ja vauvalle otin mukaan ihanan, vähän paksumman harsonliinan. Tuon Stellan aikaisen sairaalakassipostauksen luettuani muistin tosiaan palelleeni osastolla Felixin synnytyksen jälkeen, joten taidan sujauttaa mukaan vielä jonkun neuletakin.

Liewoodin suloinen harso saatu Kukutista.


Pakkasin sekä minun että vauvan kotiutumisvaatteet erilliseen kassiin, jonka sulloin lämpöpussin kanssa turvakaukaloon, jotta Harrin on helppo sitten vaan napata koko paketti kotiutumispäivänä mukaan. Bodyja, housuja ja pipoja pakkasin kaikkia kaksi hiukan eri kokoista- ja mallista, kun tyypin kokoa on hiukan hankala etukäteen arvioida. Lisäksi kassista löytyy sukat, villapuku ja tuollainen topattu trikoinen pikku takki. Uskon näiden riittävän, kun meillä on kuitenkin sitten se lämpöpussi mukana.


Myös itselleni pakkasin kahdet eri housut ja t-paidat samasta syystä kuin vauvalle ja puen sitten ne kummat kiristävät vähemmän. Niiden päälle vetäisen pehmeän pörröneuleen. Ei mitään turhan hienoa vaan suosikkirötväilyvaatteet.

Näiden lisäksi tuli mieleen sujauttaa mukaan vielä ylimääräinen kangaskassi ja pieni muovipussi siltä varalta, että joku taas haluaa tuoda vauvalle jotain tai minulle kukkia. Ajattelin myös käydä ostamassa Harrille jonkun ruuan ja hän saa pakata itselleen vaihtopaidan ja -sukat. Siinä se sitten aika pitkälti olisi.

Minä ja luonnonkosmetiikka

Äidiksi tultuani on kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaa kohtaan ollut jatkuvassa kasvussa. Onhan tässä kasvettu samaan aikaan aikuisemmaksi muutenkin, mutta kun yhtäkkiä on vastuussa jonkun toisen, pienen ja viattoman hyvinvoinnista, on kaikenlaisia valintoja tullut pohdittua ihan erityisellä tavalla. Valitettavasti äitinä on tullut myös aika kiireiseksi ja usein sitä jää omine toiveineen sinne prioriteettilistan hännille. Tämä on tarkoittanut myös sitä, ettei minulla ole ollut aikaa perehtyä luonnonkosmetiikkaan sen vertaa, että minulla olisi ollut mitään käsitystä siitä, mitä kannattaisi hankkia ja mitkä tuotteet minulle sopivat ja siksi koko homma on siirtynyt aina vain eteenpäin.

Minä ja Greenlips Beauty

Tietämättömyyteni pelastus oli tutustua Turkulaiseen Greenlips Beautyyn, kun saimme yhteistyön merkeissä testiin ihania Petit & Jolien lasten tuotteita, joista lisää kokemuksiani täällä.) Järjestimme Greenlipsin tiloissa myös Varpublogien pikkujoulut, joihin liittyvän postauksen löydät täältä. Joka kerta vierailtuani liikkeessä olen vaikuttunut kaikesta siitä tiedosta ja intohimosta mitä heillä luonnonmukaista kosmetiikkaa kohtaan on, ja kaiken lisäksi heillä palvellaan ja kerrotaan eri vaihtoehdoista mielellään, joten oloaan ei voi olla tuntematta tervetulleeksi.

Kohti luonnonkosmetiikkaa

Aurinko paistaa, istumme koko perhe autoon ja kotimatka saa alkaa.  Tie on mutkainen ja sen reunaa värittävät korkeat havupuut, joiden välissä ajelemme hitaasti, sillä tien kunto ei ole mitä parhain. "Äiti, mulla tulee mummia ihan hirveä ikävä", kuuluu takapenkiltä yhtäkkiä. Pienen miehen tunteet ovat kokoonsa nähden usein yllättävän suuria, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun käymme tämän saman keskustelun.

"Rakas, tiedätkö kun isi aina sanoo, että kaikilla ikävilläkin jutuilla on hyvä kääntöpuoli? Ikävän kääntöpuoli on rakkaus ja se että sulla on kova ikävä, tarkoittaa että joku on sulle niin rakas, että tulee ikävä kun et ole hänen luonaan. Eikö olekin aika onnekasta, että saa rakastaa jotain niin paljon?"

On myönnettävä, että itsellänikin tulee välillä ikävä lasten mummia, siis anoppiani. Silti, vaikka tasaisin väliajoin otetaan yhteen ja viimeksi pääsiäisenä väännettiin niinkin vakavasta aiheesta kuin lasten pääsiäismunien metsästys. Mutta sepä siinä juuri onkin; kun joku on niin rakas että sitä voi ikävöidä, voi sille turvallisesti vähän kiukutellakin. Onneksi sovinnon jälkeen kaikki on aina ihan tavallisesti ja nauretaan vedet silmissä toistemme kustannuksella, kuitenkin kaikella rakkaudella.

Siinä missä Harri on ollut monessa kohtaa mun tuki, turva ja pelastus, on silläkin ollut aika iso merkitys että naimisiin mentyäni sain elämääni anopin. Anopin, joka väittää, että valitsin mieheni siksi, että saisin nimenomaan hänet anopikseni. Näin meidän kesken juttu ei mennyt ihan niin, mutta kyllä mä olen ollut ihan valtavan kiitollinen hänestä. Omaa äitiä ei voi korvata kukaan, se on selvä, mutta en voi kuvitella monenkaan ikinä onnistuvan sen tyhjän kohdan paikkaamisessa kuin itsepäinen, vahva ja niin suuresti välittävä anoppini.

Tämän tekstin luettuaan hän todennäköisesti toteaa ettei tarvitse nuoleskella ja sitten jakaa postauksen omassa facebook-feedissään sydänsilmäemojin kanssa. Ehkä vahingossa kahdestikin, mutta mitäpä tuosta.

Illalla kävimme hotellin yhteydessä olevassa leffateatterissa katsomassa elokuvan nimeltä Every day, jota tuskin olisi tullut lähdettyä katsomaan Turussa, mutta joka osoittautui yllättävän hyväksi. Oli hauska kävellä hotellihuoneesta leffateatteriin ja sieltä suoraan syömään. Hotellin Ravintolan nimi oli Tila, ruoka oli hyvää, kuten tunnelma ja seurakin. Aamulla kävimme syötyämme vielä uimassa, joka oli tosi kiva startti päivälle.