"Äiti, laula", kuuluu päättäväinen ääni takapenkiltä. Autossa mulla on tapana laulaa radion mukana, mutta tämä biisi ei ole tuttu. "En mä osaa tätä laulua", vastaan ja suuntaan jo ajatuksia ihan muuhun, ikäänkuin aihe olisi jo käsitelty. Mutta ei se ole. Kolmevuotiaan päättäväinen vastaus kuuluu: "opettele."

Saman ajopäivän iltana ollaan mummilassa yökylässä ja iltatoimien aikaan keskustelu kääntyy pleikkaripeliin, jota lapset ovat saaneet pelata Harrin kanssa. Felix on moneen kertaan pyytänyt minuakin pelihetkeen mukaan, mutta minusta koko pleikkaritouhu voi aivan kaikin mokomin olla isin ja lasten yhteinen juttu. Siispä olen vastannut toistuviin pyyntöihin: "en osaa pelata." Hampaita harjatessa löydän jälleen edestäni jotain, jonka luulin jättäneeni taakseni. "Äiti. Ei se haittaa ettet osaa pelata. Sun pitää vaan opetella."