Muutama muuttuja

22.04


Tuijotan läppärin kirkasta näyttöä lievästi stressaantuneena ja koitan pohtia onko mulla kenties liikaa asiaa vaiko ei mitään sanottavaa. Joka tapauksessa olen kirjoittanut tälle tekstille jo ihan liian monta aloitusta, joista mikään ei ole tuntunut johtavan mihinkään. Silti aloitan päättäväisesti uudelleen, sillä blokista pääsee yli vain kirjoittamalla.

Pitkän tauon jälkeen on aina niin vaikeaa taas aloittaa. Ei osaa päättää mistä päästä lähtisi purkamaan. Jotenkin tuntuu siltä, että tätä hiljaisuutta pitäisi hiukan selittää, mutta toisaalta sekin tuntuu ihan hölmöltä. No mä oon nyt ollut aika uupunut iltaisin. Konekin on takkuillut. Ja sitten me ollaan nyt sairasteltu ja... Kiinnostavaa luettavaa?

Niinpä mä nyt kirjoitan pikaiset viikonlopun kuulumiset ja menen nukkumaan tämänpäiväisen päänsäryn pois. Kyllä tää tästä...

Viikonlopun kolme kohokohtaa olivat varmaankin kymmenen minuutin pulkkamäkireissu, josta lapset kiukuttelivat ehkä puolet, sen jälkeen suoritettu buffetlounas Ruissalon kylpylässä Ukkini syntymäpäiviä juhlistaen sekä ihanan ystäväni, Stellan kummitäti-Erikan valmistujaiset. Voiton vei kuitenkin isoveli lukemassa satua pikkusiskolleen. Siinä ne pötköttivät vierekkäin sohvalla, ja me vanhemmat tuijotimme tuota näkyä lumoutuneina olohuoneen ovelta - siis sen kokonaisen 1,5 minuuttia mitä sitä kesti.

Eiköhän näitäkin ilon, riemun ja onnen värittämiä hetkiä ole luvassa paljon lisää, kunhan ollaan taas ihan pelikunnossa. Onko muilla sairasteltu näin alkuvuodesta?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Me ollaan oltu koko tää alkuvuosi sairaana. Ensin poika mahataudissa, sitten mies kuumeessa, sitten neiti kuumeessa ja nyt minä flunssassa ja veto ihan pois. Toivon että parannuttais äkkiä, sillä olis jo kiva päästä näkemään kavereita!! Paranemisia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi yök :( Ja oiskin vaan kipee, mut kun on pakko olla kotona ja seinät kaatuu päälle! Ja tiski- ja pyykkivuoret. :D yök, yök, pöpökausi mee jo pois!

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe