Täydellistä hipova pakkaspäivä

21.30

Onko Hoplopit ja kauppakeskusten surkeat leikkinurkat jo nähty, mutta kipakat pakkaset eivät houkuttele puistoon jäätymään? Entä oisko ihan liian hyvää ollakseen totta, jos kertoisin teille loistavan lounas- ja museovinkin, joka soveltuu vilkkaammillekin ipanoille? Paikan, jossa äiti voi viettää laatuaikaa lastensa kanssa useammankin tunnin?

Me haluttiin tänään viettää Even ja lasten kanssa kiva päivä sisällä, sillä vaikka tuonne pihalle olisi pukenut kuinka monet villahousut, ei naaman jäätymiselle olisi ollut tehtävissä mitään. Olisi ollut hiljaista vertaistukea, kun poskilihakset tuntuivat jo lyhyen kävelyn jälkeen niin jähmeiltä, että puhuminen kävi työstä. Edellinen museoreissummehan todettiin jo flopiksi, mutta silti mä olin päättänyt antaa vielä Aboa Vetus & Ars Novassa esillä olevalle nukkekotinäyttelylle mahdollisuuden. Oli tosi kiva, että Eve, Ade ja Alex lähtivät seuraksi, sillä meillä olikin tosi hauska päivä, ja aika kului äkkiä.

Vietettiin tänään kolme ja puoli tuntia siis museossa ja lounaalla. Aika hyvin neljän lapsen ja kahden äidin porukalla. Varsinkin kun saman testiryhmän kokemukset kauppakeskus Myllystä eivät olleet kovinkaan hyviä... Pääsylippu museoon maksoi yhdeksän euroa per aikuinen ja sisälsi pääsyn Aboa Vetuksen perusnäyttelyyn sekä Ars Novan vaihtuvaan näyttelyyn, johon tutustuimme ensimmäisenä. Tämänhetkisessä näyttelyssä oli esillä toinen toistaan hienommilla ja hauskemmilla yksityiskohdilla varusteltuja nukkekoteja, joista lapset painelivat innoissaan valoja päälle. Riemuksemme löysimme myös ihastuttavan leikkipaikan, joka oli tietysti koko kierroksen hitti.


Lounas nautittiin Aula Cafessa. Joku joskus kehui paikkaa lapsiystävälliseksi ja kivaksi, ja sitä se olikin. Käytännöllistä näillä pakkasilla oli myös se, että ruokapaikka sijaitsi saman katon alla, eikä välissä tarvinnut pukea ulkovaatteita, joka muuten on toisaalta aika lämpöä nostattava duuni. Salaattibuffa ja kasvissosekeitto olivat ihan perushyviä ja kohtuuhintaisia. Lapset saivat jäätelötkin jälkkäriksi, ja me äidit haaveilimme hetken ihanista kakkupaloista, joiden nauttiminen sitten jäikin ihan vaan haaveeksi. Niitä ja herkullisen näköisiä focaccia-leipiä mennään kyllä varmasti kokeilemaan joku toinen kerta!


Lounaan jälkeen lapsissa tuntui vielä olevan virtaa, joten päätimme vielä tsekata alakerran Aboa Vetus-näyttelyn, jossa me molemmat Even kanssa ollaan oltu viimeksi ihan pieninä. Löydettiinkin sitten ihanat nukkekodit sieltäkin, näillä vain vielä pääsi leikkimäänkin pelkän valojen naputtelun sijaan! Emme raaskineet lopettaa leikkiä ennen kuin oli ihan pakko, sillä nämähän olisivat leikkineet vaikka sulkemisaikaan asti, joten alakerta lopulta jäi kiertämättä. Mutta nukkekotiin ja niiden hahmoihin tutustuttiin sitten oikein poikkeuksellisen huolellisesti.


Mun arvosana tälle päivälle olisi täysi kymppi, jos ruoka olisi ollut niin herkkua, että ei olisi voinut kuin onnellisena hymistellä, mutta olkoot se nyt sitten vaikka 9 ja puoli. Muutenhan me viihdyttiin hyvin, henkilökunta oli ystävällistä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa! 

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Oooo kiitos vinkistä!!! Tänne ehdottomasti on päästävä meidän nukekkotirakastajan kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Me mennään varmasti uudestaan vaikka näyttely nähtiinkin jo. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jep, kiva saada vähän vaihtelua. Vaikka salaa ikävöin vähän jo niitä pakkasia. :D

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe