Huhtikuun hetkiä

20.52


Huhtikuuhun mahtui tänä vuonna aika paljon kaikenlaista! Hauskinta oli se, miten saman kuun aikana voi olla niin järjettömän kylmää ja suloisen lämmintä. Alkukuusta rakensimme lumilinnaa ja kävimme Ruissalossa katsomassa lähteviä jäitä, kuun puolessavälissä saimme kalamarkkinoilla riisua takkeja ettemme paahtuisi ja loppukuu on nyt sitten ollut jotain siltä väliltä.

Muutenkin tuntuu että huhtikuu on ollut aikamoisen tapahtumarikas ja siksi ajattelin tehdä siitä ihan vaan tällaisen kuvapainotteisen postauksen. Ollaan tosiaan ehditty tehdä perheen kanssa retkiä ja käydä puutarhalla istuttamassa vähän herneen versoja. Itseäni olen hemmotellut esimerkiksi jalkahoidolla ja CC Naantalin ja Seikluksen hostaamalla blogi-illalla. Lisäksi ollaan herkuteltu, käyty kahvilla ja syöty ulkona ihan liikaa. Huhtikuun kohokohtiin kuului ehdottomasti perheen kesken vietetty syntymäpäiväni jonka iltana Harri vei minut vielä Cantina Aztecaan syömään, sekä tietysti herkullinen vappubrunssi, josta lapset olivat aivan erityisen innoissaan.

Ihanasta huhtikuusta täydellisen olisi tehnyt meidän kevätvauvan saapuminen, mutta se jää nyt sitten toukokuun heiniksi. Pian hän on täällä!

Hei hei huhtikuu!

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Huhtikuun kelit on kyllä olleet no, monipuoliset.

    Meillä on tuttuun tapaan ulkoiltu paljon. Uusi fillarikärrykin pääsi testiin :)

    Tsemppiä loppuraskauteen, synnytykseen ja vauva-arkeen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe