Improvisointia lautasella

13.04


Suunnittelen aina viikon ateriat etukäteen, ja kirjoitan ne siististi ylös. Viikon alussa laadin tarkan kauppalistan, ja ostan kaiken tarpeellisen kerralla. Ruuanlaittoa ei tarvitse sen enempää miettiä, kun on jo ennalta päätetty mitä milloinkin syödään.

Niin varmaan. Olen monesti suunnitellut tekeväni noin, mutta toteuttaminen on sitten kuitenkin jäänyt. Todellisuudessa käyn (tai Harri käy) kaupassa lähes joka päivä ostamassa hetken mielijohteesta mitä sattuu. Tämä ei siis kuitenkaan tarkoita herkkuja tai valmisruokia, vaan ihan kunnollisia raaka-aineita.

Viime kauppareissuilla oli mukaan tarttunut muunmuassa kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja couscousta, jota en ole ikinä ennen tehnyt. Ja jälleen kerran syntyi improvisoituna ihan herkullinen lounas.

Couscous oli yllättävän helppo valmistaa. Kattilassa kiehautettiin vesi, tilkka öljyä ja suolaa, jonka jälkeen couscous laitettiin sinne viideksi minuutiksi turpoamaan. Pilkotut sienet ja kesäkurpitsan paistoin pannulla, jolla olin ensin kuumentanut oliiviöljyn ja mausteet (paprikaa, currya ja yrttejä). Lopuksi lisäsin joukkoon pellavansiemeniä ja coucousin. Ja jos nirsoiluttaa, voi sienet ja kesäkurpitsan vaihtaa muihin kasviksiin. Tai miksei vaikka broileriin?

Ja taas mennään! Felix on napannut puhtaan pyykin korista mekon, ja paininut sen kanssa niin hurjasti, että alkaa pikkuhiljaa valua sitteristä lattialle... Tämä poika on aika ehtiväinen, eli liikkumaan oppimista odotellessa!


You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe