The unseen moments

0.44

Olen viimein alkanut heräilemään tästä pahuksen talvikoomasta, kun lisääntynyt valon määrä on muistuttanut, että se kevät todellakin tulee joka vuosi. Ja sen jälkeen kesä. Kevään tulon voi nähdä myös sulkimen räpsymistahdin tiheentymisenä ja kovalevyn täyttymisenä. Pitkästä aikaa kuvaaminen on taas kivaa ja jees ja ihanaa!

Tällaisia hetkiä tuli helmikuussa nautittua ja ikuistettua.


Nautimme viikonloppuina ihania koko perheen aamiaishetkiä. Näitä kun saisi arkipäiviinkin sisällytettyä... Toivossa on hyvä elää, mutta nyt on hyvä aika ottaa tavaksi istua edes yhdelle aterialle koko perheen voimin. Aamulla tai illalla.

 Ostin pitkästä aikaa kimpun tulppaaneja. Ja sitten ostin toisen. Ja kolmannen. On ne ihania!

Todiste siitä, että helmikuussa paistoi aurinkokin. Turku on kyllä niin kaunis auringonpaisteessa.

Stella nukkui rattaissa aika monet päiväunet helmikuussa, kun kotona omaan sänkyyn nukahtaminen oli ihan työn ja tuskan takana. Nyt alkaa vähän jo helpottaa. Toistaiseksi.

Ystävien seurasta kannattaa ehdottomasti nauttia muinakin päivinä kuin ystävänpäivänä. Jos siihen vielä yhdistää hyvästä ruuasta nauttimisen, ei voi mennä metsään! Tortillat ovat myös aika varma vaihtoehto tällaisten iltojen varalle.

 Ystävänpäivästä puheenollen, sen vietin rattoisasti töissä. Vaikka vähän harmittikin olla perheen luota pois juuri tänään, oli meillä sentään ilta aikaa rentoutua ja olla yhdessä. Vaari oli hankkinut lapsille "pienet" ystävänpäivän muistamiset, ja niistä kyllä otettiin ilo irti pakkauspahveja myöten!

Helmikuussa järjestin myös ensimmäistä kertaa kotikutsut, ja saimme ihanalla mammaporukalla ihastella Perfect home -tuotteita. Tarjoilut menivät hyvin kaupaksi viimeistään siinä kohtaa kun isäntä tuli kotiin. Sen verran pelisilmää näköjään oli, että laitoin ruisnappien täytteeseen kalaa, joten sain ihan itsekseni herkutella sen seuraavana päivänä! 

Lisäksi nämä muruset ovat tietysti olleet vauhdissa! Lastenhuoneessa on saatu monet hyvät leikit aikaan, ja Felix on myös saanut osallistua Stellan syöttämiseen, kuivaamiseen ja vaipanvaihtoon. Siitäkös on isoveli ollut ylpeä, kun on saanut kehuja toiminnastaan. Sydän sulaa näiden kanssa kyllä joka päivä...

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe