Still rocking

21.21


Viikonlopun hiljaisuuden syyksi voi laittaa Ruisrockin. Ihan surutta, sillä viikonloppu on ollut festareiden takia niin kiireinen, ettei kirjoittelu käynyt missään välissä edes mielessä, ja kuviakin ehdin räpsiä ihan vaan muutaman. Maanantai kului aikamoisessa koomassa, mutta vähän eri syistä kuin monilla muilla festarikävijöillä.

Viikonloppuna multa kysyttiin monta kertaa, eikö harmita olla töissä, kun muut ovat juhlimassa. Ja varmaan yhtä monta kertaa sain kuulla, että mulla on ehkä maailman paras työ. Olen tehnyt promohommia ties kuinka monta vuotta, Felixin odotusaikanakin tuli tehtyä 12-tuntinen Cokis-promo ja muutama vappu on vietetty picnic-seurueita uutuustuotteilla ilahduttaen. Suosikkikeikkoja ovat tietysti aina nämä porukassa tehtävät promot, sillä samanhenkisen työporukan kanssa tulee aina juttuun ja työpäivä kuluu vauhdilla.

Tehdään nyt kuitenkin yhteenveto menneen viikonlopun promoista, niin jokainen voi sitten itse päätellä, oliko vähän kurjaa vai ihan parasta. Vuosimallin 2016 Ruisrockista jäi käteen:

Festarifiilis
Paljon uusia, upeita ihmisiä
Ei yhtään tuttua bongattuna (?!)
Jäätävät rusketusrajat
Likaiset kengät
Kolme loistavaa vegelounasta
Pari metriä lakua
Paljon hauskoja asiakkaita
Outoja asiakkaita
Pari hankalaakin
Muutama uusi artistituttavuus
Upeita keikkoja 
(Olavi Uusivirta, Sanni ja Patti Smith)
Loistavat bileet joka ilta 
(Major Lazer, Jack Ü ja Macklemore & Ryan Lewis)
Liian vähän unta, 
aikamoinen univelka
Kymmeniä selfieitä
Satoja "saanko sun lippiksen?" -kyselyitä
Tuhansia askeleita
Tuhansia hymyjä
Tuhansia kiitoksia
Ainiin ja tietty liksat...

Kyllä voisin väittää tykkääväni mun duunista.

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Kuulostaa ihan huippu duunilta! Tuollaiset tapahtumat ovat todella ihania, vaikka toisaalta omalla tavallaan raskaita ovatkin. Onneksi noista jää todella mukavia muistoja ja sitä rahaakin ;) Minkälainen lippis sulla muuten oli? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ei näitä kyllä jaksais jos ei oikeesti tykkäis tästä työstä. :) Semmonen punanen snap cappi, miten niin? :D

      Poista
    2. Eikun aivan, tajusin jo :D Haha

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe