Ruuhkavuosilääkitys

20.42

Yhteistyössä Martinex
Kuvat: Martinex

Kahden pienen lapsen työssäkäyvänä äitinä voisi kai sanoa elävänsä ruuhkavuosia. Jos haluaa. Kun laiva on lastattu vasu-keskusteluilla, lounastreffeillä miehen kanssa, päiväkodin kevätjuhlilla, anopin pihatalkoilla, kaverin lasten synttärijuhlilla, iltapäivätreffeillä Kuralan kylämäessä, jätskiretkellä Naantalissa, ylitöillä ja ylityövapailla, asuntonäytöillä sekä lapsen kolmansilla syntymäpäivillä sekä niiden puitteissa sukulaisten ja kavereiden kahvittelemisilla, sitä tosiaan tuntee elävänsä!

Kun kaikki tuo sisältyy ihan vaan kahteen viimeiseen viikkoon, oppii viimeistään ymmärtämään oman aikansa arvon. Tällä hetkellä käytettävissä oleva aika jakautuu melko tasaisesti töiden, lasten ja yöunien välillä. Paitsi että mulla on myös mies, jonka kanssa toimiva arki vaatii yhteistyötä ja yhteistä aikaa. Lisäksi haluan myös silloin tällöin kirjoitella blogia, lukea lehteä tai katsella leffoja. Silloin yöunet ovat se, mistä nipistetään.

En tiedä onko tälle hektiselle ajanjaksolle (en aio käyttää sanaa 'ruuhkavuodet' kahta kertaa samassa postauksessa) mitään täydellistä ratkaisua tai kaavaa, millä siitä selvittäisiin ilman väliaikaisia hermoromahduksia, mutta ainakin tiedän lääkkeen, kun päivittäinen työ-lasten haku-Pikku kakkonen-päivällinen-kierre alkaa uuvuttaa.

Istuimme viikonloppuna Varpublogityttöjen kanssa iltaa Martinexin lautapelien parissa. Testasimme useampaa erilaista peliä ja nopan heittämisen ja taktikoinnin ohella tuli heiteltyä myös vitsiä ja vaihdettua kuulumisia. Oli ihan eri juttu käyttää päätä suunnitellen pelistrategiaa kuin esimerkiksi arkipäivän aikatauluja. Aivotyöskentely ilman stressiä oli virkistävää, eikä tietenkään loistavan seuran merkitystä kannata mennä aliarvioimaan.

Vuoden peliksi 2016 valittu Kivi  oli hauska tuttavuus, jonka kanssa varmasti saa huolettomasti illan kulumaan, mutta uudeksi pelisuosikikseni muodostui mielenkiintoinen sekä sopivan haastava ja opettava Place, ja nappasinkin sen oikopäätä meille kotiin testailtavaksi. Testailimme myös peliklassikko Afrikan tähteen perustuvaa Inkan aarretta sekä muutamaa hauskaa vasta myöhemmin kauppoihin tulevaa peliä, kannattaa pitää Martinexin verkkokauppaa silmällä!

Kuten jo totesin, olen alkanut pitää aikaani aika arvokkaana. Ja silloin kun aikaa on käytettävissä rajallinen määrä, on syytä käyttää se viisaasti. Töissä ja lasten kanssa olen jo oppinut melko tehokkaaksi, mutta usein kun koittaa se kuuluisa oma aika, ei oikein osaa päättää miten sen käyttäisi järkevästi. Lapsivapaalla ravintolaan lähteminen voi tuntua liian työläältä ja leffailta taas liian arkiselta, joten kun seuraavan kerran lapset lähtevät mummilaan yökylään, aion kaivaa lautapelit kaapista, napata pari juustoa kaupasta ja kutsua kaverit kylään!

Pelataanko teillä lautapelejä? Olisiko kiva kokeilla jotain ihan uutta? Varpublogien facesivulla on huikean pelipaketin arvonta käynnissä, kannattaa käydä osallistumassa. Blogini lukijat saavat Martinexin verkkokaupasta myös 20% alennuksen koodilla BLACK20 joten nyt on toukokuun loppuun asti hyvä mahis päivittää lautapelivalkoiman lisäksi vaikkapa ulkolelu- tai kesävaatevarastoa, ai vitsi miten ihania Muumi- ja Peppi Pitkätossukuoseja ja kuvituksia sinne oli ilmestynyt. Nyt kaikki ihan muina sydänsilmäemojeina shoppailemaan mars!

You Might Also Like

1 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe