Juhannuksen taikaa

7.59


Ennen Felixin syntymää ajattelin, etteivät tulevat juhlapyhät tule lasten saamisen jälkeen olemaan entisellään. Olin oikeassa. Lapset ovat tuoneet juhliin, kuten elämään yleensäkin, sen taian takaisin, jonka luuli olevan menetetty, kun kasvoi isoksi. He tekevät erityisistä päivistä oikeasti erityisiä. Enää pääsiäinen ei tarkoita vain ylimääräisiä vapaapäiviä sohvalla, vaan aarrejahtia, rairuohoa ja virpomisen riemua. Aprillipäivä ei ole vain päivä muiden joukossa, vaan silloin voi hyvin pitää vaikka kakkukestit. Eikä vappuna ole pakko raahautua ihmismassaan vaan siksi että niin on aina tehty. Voi laittaa vaikka kotona paikat täyteen ilmapalloja ja serpentiiniä ja ollaa vaan sylikkäin.

Sitten on juhannus. Lapsista se on ihana, vaikka ei olisikaan lämmintä, samalla lailla kuin joulu tulee, vaikkei olisikaan valkoista. Heidän seikkailumielensä ja onnentunteensa eivät ole säätilaan sidottuja. Mennään maalle, grillataan, poimitaan kukkia, syödään mansikoita ja nautitaan kesästä. Ja tietysti ollaan entistä onnellisempia jos aurinko tulee esiin pilven takaa.

Lapset ovat ne, jotka tekevät juhlista juhlaa. 

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Ihania kuvia sinulla täällä!
    Tervetuloa tutustumaan blogiini hipsunvipsun.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe