Yläasteen liikuntatunnilla löysin itselleni uusia ystäviä. Kolme tyttöä rinnakkaisluokalta, joista muodostui minulle yksi teini-iän tärkeimmistä kaveriporukoista, ja jotka ovat yhä edelleen korvaamattoman ihania ystäviäni. Voisiko muuta odottaakaan murrosiän kasvukivut yhdessä kipuilleilta kaveruksilta.

Liikuntatuntien lisäksi vietimme monet viikonloput yhdessä, yleensä yökyläillen nykyään Felixin kummitädiksi ylennetyn ihanan Ilonan luona. Pahat meillä oli välillä mielessä, mutta oikeastaan yöt kuluivat leffoja katsellen, irc-galleriassa roikkuen ja pahaan oloon asti herkutellen. Ikinä emme loppujen lopuksi edes karanneet takaovesta, vaikka sitä kovasti aina suunniteltiinkin. Välillä nukuttiin matolla tai kaikki samalla vuodesohvalla, kun kukaan ei enää jaksanut pedata petejä.

Eilen illalla kävi niin hassusti, että yhden sijasta yökyläilemään lähtikin kaksi, ja isikin häipyi omiin menoihinsa. Kun jäljelle jäi äiti, joka ehti jo luulla missaavansa kaikki illan kekkerit, ei sitten enää jaksanutkaan lähteä mihinkään. Sen sijaan tarjoutui tilaisuus käydä wingseillä ja viettää leffailtaa vanhojen aikojen kunniaksi kummitätityypin kanssa, ja täytyy myöntää, että yökylään jääminenkin kävi mielessä, kun yksin kotona nukkuminen tuntui niin oudolta ajatukselta.

Ja tiedättekös, mä tein niin oikean ratkaisun. Jos olisin vielä siinä iltasella päättänyt lähteä kauhealla tempolla naapurikuntiin juhlimaan, olisin varmaan vielä uupuneempi kuin ennen viikonloppua. Ja kyllä mä sitten nukuinkin ihan hyvin. Aamulla heräsin auringonvaloon, käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Kun heräsin uudelleen, keitin kahvit, koska teki mieli - en siksi, että koitin epätoivoisesti saada itseni virkoamaan. Tuli niin tarpeeseen tämä vapaa, joten kiitokset lasten mummille ja tädille!

Ihanaa vähän ikävöidä ja saada sitten taas perhe kasaan.

Mä niin rakastan mun perhettä ja ystäviä!