90's kid

0.42

No okei, Felix ei kyllä ole syntynyt tamagotchien ja hiusdonitsien kulta-aikaan, mutta veljeni on, ja Felixin päälle kuluneella viikolla eksynyt haalari on hänen vanha ulkoilupukunsa. Se lähti testiin Seikkailupuistoon ja viileää ilmaa uhmaten vuoden ensimmäiselle terassilounaalle Tintåån. Oli pakko nyt edes kertaalleen vetäistä se päälle, vaikka naftiksi se on ehtinyt jäädä, ja pojan villapukukin vilkkuu jo lahkeensuusta. Mutta onhan se aika söpö. Retro. 

Ihan huippua, että äiti on säästänyt meidän vanhoja aarteitamme. Vielä kotona asuessani kiusoittelin häntä pienenpienten lastenvaatteiden säästämisestä. "Mitä sä noilla vielä teet? Tapetoitko seinät pienillä paidoilla kun me muutetaan pois?" Loppujen lopuksi ei niitä vaatteita sitten kauaa tarvinnut säästellä, kun mimmun laatikoista saatiin kaivella 90-luvun helmiä mahassani köllöttävälle pikkupojalle. Nyt nuo aarteet tuovat jollain tavalla äidin lähemmäs lapsiani, joihin hän ei koskaan saanut tutustua. Se saattaa olla vähän hölmöä, mutta lohduttaa.


Pipo - Punainen norsu
Hanskat - Reima
Kengät - Legowear

Onko jollain muullakin tällaisia vanhoja aarteita lapsilla käytössä?
Näistähän saisi vaikka kokonaisen postaussarjan!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Meidän äiti on säästänyt lähinnä tavaroita, leluja ja kirjoja yms. Mutta löytyy myös mun vanha äp makuupussi vuodelta -90! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän siis on mun vaunut tallessa, ja rintapumpunkin sain käyttöön suoraan 90-luvulta. :D Niin hauskaa on kyl penkoa noita aarteita!

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe