Kevätihanaa

0.45

Reilu vuosi sitten jouduin kovan paikan eteen, kun minun piti elämäni ensimmäistä kertaa hankkia talvihaalari lapselleni. Vaihtoehtoja tuntui olevan loputtomasti, ja niin monet, enimmäkseen ylihinnoitellut vaihtoehdot tutkineena ja vertailleena marssin Kappahliin ja hyödynsin 25% ulkovaatetarjouksen, ostin maastonvihreän kaxs-haalarin, ja se ajoi asiansa hyvin. Niitä hukkaanheitettyjä tunteja nettikauppojen ja vesipilarien viidakoissa seikkaillen en saa enää koskaan takaisin. 

Tykkään kyllä shoppailla, vieläpä nimenomaan lastenvaatteita, mutta ulkovaatteet saavat jostain syystä ahdistumaan. Ehkä tilanne jossain kohtaa muuttuu, mutta olisin hirmuisen onnellinen jos löytäisin jonkun merkin, jonka tuotteita voisin tyytyväisenä ostella lapsilleni siihen saakka, kun he eivät ostamiani vaatteita suostu enää pukemaan! Olisipahan taas yksi stressin aihe vähemmän...

Vuosi sitten, kun välikausivarusteet olivat saapuneet kauppoihin, käväisin Name it:iin, jossa tykästyin softshell-haalariin ja ostopäätös oli tehty. Tällä hetkellä toimintamalli on sama, eli ostan, kun löydän jotain kivaa ja laadukasta. Järkevään hintaan. Siis toisin sanoen; meidän lapsilla ei vielä ole välikausihaalareita. Vinkkejä otetaan  vastaan!






Kevään tulin-näin-ja-ostin -hankintoja taas edustavat nämä lasten ihanat takit, joista Felixin takki on hankittu Name it:istä ja Stellan ihanuus Lindexiltä. Kumpikin hetken mielijohteesta, ja kumpaankin olen enemmän kuin tyytyväinen. Stellan takki on saanut kaverikseen Felixiltä perityn neulehaalarin, ja reilumpi koko oli siis tässäkin suhteessa fiksu veto. Kerrospukeutuminen on ollut aika toimiva ratkaisu nyt, kun kelit ovat olleet niin vaihtelevia!

Mitäs tykkäätte?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kivat takit kummallakin! :) Me hankittiin pojalle täksi kevääksi takki Nextiltä ja ulkoiluhaalari PompDeLuxilta. Tuo Pompin haalari oli edullinen ja ainakin näin alkuun vaikuttaa hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä, kiitos vinkistä! :) Mä oon nimittäin huomenna menossa Pompin kutsuille, täytyykin katsella tarkemmin niitä ulkovaatteita. ;)

      Poista
  2. Ozissa on -20 % ulkoilusta ;) Mä ostan Reimaa. Oon tykännyt kanssa NameItin softshellistä. -Jarna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, täytyy käydä siis sielläkin kurkkimassa! Reimaa oon nyt käynyt myös hypistelemässä, kun ulkonäkö ainakin miellyttää. :)

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe