My french family

0.59


Edellisviikon lauantaina juhlimme kahden Harrille tärkeän ja hänen elämässään vaikuttaneen supernaisen yhteisiä 50-vuotiskekkereitä Espoon Suvisaaristossa. Vastoin odotuksia sää oli upea, mikä oli aika kiva juttu näitten pihajuhlien kannalta. Erityisen iloinen olin ihanasta leikkipaikasta, jolla Felix viihtyi oikeastaan koko juhlien ajan, eikä tuolla hurmurilla ollut leikkiseurankaan löytämisessä vaikeuksia.

Juhlien teemana toimi world tour, eli vieraat pyydettiin pukeutumaan jonkin maan kansalaiseksi. Paikan päällä oli myös mahtavat teemanmukaiset tarjoilut ja pientä asiaan kuuluvaa visailua. Päätimme (minä päätin) mennä siitä mistä aita on matalin, ja kävimme ostamassa koko porukalle raitapaidat. Baskeritkin piti olla, mutta koska en sellaisia lapsille mistään löytänyt, mentiin sitten noilla tupsumyssyillä mitkä kotoa löytyivätkin. Ehkä tuollainen seilori-look sopi tuonne saaristoon kuitenkin ihan hyvin. Viemisinä meillä oli tietysti ranskalainen patonki ja matkalta poimittu kukkakimppu.

Yöksi pääsimme ihan omaan rauhaamme söpöön pikkumökkiin, joita riitti juuri sopivasti kaikille kauempaa tulleille vieraille. Olin tosi positiivisesti yllättynyt miten siistiä ja uutta kaikki oli, ja se tietysti teki meidän yöpymisestämme aika paljon helpompaa. Vettä mökkeihin ei tullut, mutta en tietysti tahdo valittaa, jos lasten pyllypyykit joutuu tekemään rantasaunan terassilla ihaillen upeaa maisemaa.

Kuvat tietysti kertovat enemmän kuin sanat, ja tällä kertaa ne kertovat tarinaa juhlien pienimpien vieraiden näkökulmasta. (Jostain syystä aivan rakeisiksi pakkautuneina.) Olen kuitenkin varma, että myös ne isommat juhlijat ovat nauttineet olostaan, hyvässä seurassa kun on helppo viihtyä.

Kiitos ja onnea vielä kerran Kikka ja Anki!

You Might Also Like

2 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe