Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että ei riitä ihan yksi tai kaksi kertaa kun tämän raskauden aikana olen kokenut valtavaa riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta äitinä. Milloin en ole jaksanut ulkoilla riittävästi, milloin olen ollut liian huonotuulinen ja milloin en ole jaksanut tehdä lapsille riittävän terveellistä ja ravitsevaa ruokaa... Syitä syytellä itseä riittää kyllä.

Usein unohtuu kiitellä itseä niistä hyvistä hetkistä ja onnistumisista. Liian harvoin muistaa, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen hyvä. Mitä jos sitä edes joskus ottaisi lapsista mallia ja esittelisi puolisolle ylpeänä miten paljon on tänään pessyt pyykkiä tai innoissaan selittäisi miten valtavan herkullista linssikastiketta teki päivälliseksi? Tai mitä jos edes vaikka kuuntelisi lapsia ja lasten mielipiteitä heidän äidistään? Olisivatko he yhtä armottomia sinua kohtaan kuin sinä itse?

Näin lapset vastasivat, kun Harri pyysi heitä jatkamaan lausetta
"Äiti on hyvä äiti koska..."

F: Mekko ja sormuksia.
S: Hän tykkää meistä.
F: Koska hän pitää meistä huolta.
S: Koska hän tykkää musta.
F: Ja musta.
S: Vie Muumimaailmaan.
F: Vie kivoihin paikkoihin ja antaa hyvää juomaa.
S: Ja paperia.
F: Antaa kesällä kirsikoita, mansikoita ja herneitä.
S: Pitää sylissä.
F: Antaa leffailtana plimsaa.
S: Ja herkkua.
F: Vie synttäreille.
S: Antaa rinkeleitä.
F: Tekee kakkua ja antaa ranskalaisia.
S: Pelaa meidän kanssa.
F: Tekee kivoja reissuja.
S: Ostaa joululahjoja.
F: Ostaa legoja.
S: Lukee kirjaa ja askartelee.
F: Tekee smoothieta ja halaa meitä.

Ehkä mä silti olen ihan riittävän hyvä äiti.