Helpoin DIY-vinkki niinku ikinä

0.42

Mä niin inhoan kaikkea periaatteessa ihan käyttökelpoisen tavaran roskikseen heittämistä, mutta tietysti ymmärrän, ettei kaikkea voi säilyttää. Tällä kertaa kuitenkin keksin mielestäni tosi kivan kierrätysidean, ja tarpeettomaksi jäänyt esine sai vielä uuden elämän.

Tutti - tuo käytetty ja moitittu itkutulppa. Kappale muovia, jolla ei ole muutaman kuukauden käytön jälkeen enää mitään virkaa. Vai olisiko sittenkin? Ihan itse omassa pikku päässäni kehittelin idean tuon muovimöllykän muuttamisesta magneetiksi, ihan vaan puhtaasta inhosta tätä vallitsevaa kertakäyttökulttuuria kohtaan. Ja toisaalta meille on kyllä aina valittu söpöjä tutteja, joten mikäs niitä vauva-ajan muistoja on päivittäin jääkaapin ovessa katsellessa.


Siispä tutti vaan poikki ja liimalla magneetti kiinni! Superhelppo projekti, jossa ainoa miinus on se, ettei meidän perheen kaksivuotiaan askarteluassistentin käsiin sovi niin sakset kuin pikaliimatkaan. Toisaalta tässä olisi kyllä ihan uudenlainen idea tutista vieroittamiseen - toi lapsihan olisi äidin touhuja seurailtuaan halunnut leikellä kaikki tutit poikki. Siinä sitten oltaisiin yöpuulle kömpiessä käyty keittiössä toteamassa, ettei meillä enää ole tutteja, vain magneetteja.

Mutta aika söpöthän niistä tuli! Oliskohan tässä mitään ideaa vaikka äitienpäivälahjaksi?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. No eikö vaan? Ja niin helpot ja nopeat!
      Ps. Koska nähdään? On pitäny laittaa viestiä jo monta kertaa! :D

      Poista
    2. Hih! Mä oon vielä yhden viikon työharjoittelussa Lohjalla, eli sen jälkeen ehdottomasti nähdään! :) Oon itekkin miettinyt että täytyy nähdä! :)

      Poista
    3. Jes, pistä sit viestiä! :)

      Poista
  2. Onhan tässä vaikka kuinka ideaa äitienpäiväksi. Hauska ja mahtava diy-idea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe