40+4

20.47


"101,4% raskaudesta kulunut" lukee mun raskausaplikaatiossa. Onko siellä näiden muutamien hiljaisten päivien aikana herännyt jo epäilys siitä että vauva olisi jo tuloillaan? No, turha luulo, täällä nimittäin ollaan edelleen yhdessä koossa ja elämän voimissa. No se on ehkä pientä liioittelua, mutta olossa ei siis mitään sen kummempaa synnytykseen viittaavaa muutosta.

Hiljaisuus johtuu siitä, että olen yrittänyt ja onnistunut pitämään itseni kiireisenä ja iltaisin olen yhtäkkiä huomannut kellon olevan yhdeksän ja olotilan aika väsynyt. Vuorotellen olen hoitanut roikkuvia asioita ja siivoillut, kun taas joinain päivinä nukkunut tai käynyt jalkahoidossa tai shoppailemassa. Niin ja tietysti touhuillut myös lasten kanssa kaikkea kivaa, käynyt markkinoilla ja kavereilla kyläilemässä jaksamisen mukaan. Välillä puuhaa on tuntunut riittävän vähän enemmän kuin tarpeeksi, mutta se on ollut järjissä pysymisen kannalta tärkeää.

Kyllä tämä alkaa nyt käydä mielenkiintoiseksi, sillä itselläni on huomenna synttärit, sen jälkeen tulee vappu ja Harrin synttärit taas ovat toukokuun alussa. Aikamoista bingoa mihin se vauva nyt sitten päättää syntymäpäivänsä ajoittaa. Ajattelin tehdä tästä vielä pikkuisen jännittävämpää ja laittaa teidät arvaamaan vauvan syntymäpäivää! Arvauksen voi käydä heittämässä facebookissa ja minä lupaan arpoa oikein veikanneiden kesken jonkun hauskan yllätyspalkinnon.

Hyviä arvauksia ja ihanaa viikonloppua! 

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Vappu voisi olla aika ihana syntymäpäivä. Meidän kuopuksen laskettuaika oli isänpäivänä. Siinä sitten jännitettiin, miten käy. Hänet autettiin kuitenkin maailmaan viikkoa etukäteen.

    VastaaPoista
  2. Itse veikkaan 30.4. päiväystä :)
    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe