Leiri tekee loman

11.41

Vähän on ollut hiljaista täällä blogin puolella, johtuen läppärini edelleen jatkuvasta uhmaiästä. Pidetään tätä vaikka kesälomataukona. Meille kuuluu kuitenkin hyvää, ja olemme ehtineet lomailemaan oikein kunnolla. Turun Helluntaiseurakunnan kesäleireillä olen käynyt joka kesä. Siis joka kesä syntymästäni lähtien. Ei ole kesää ilman leiriä. Kupiluodon leirikeskuksen jokainen rakennus, kallio ja kulma on tärkeä, rakas ja turvallinen. Tämän kesän osalta leirit ovat nyt ohi.

Tänä vuonna leirillä oleminen oli minulle täysin erilaista kuin ennen, suurimmalta osin yhden tärkeän ihmisen poissaolon ja yhden uuden leiriläisen takia. Meidän Felix oli sekä lastenleirin, että varhaisnuorille suunnatun Yx-leirin pienin osallistuja, ja leirielämä sujui oikein mallikkaasti.

Tässä kuvia ja fiilistelyä leireiltä, tosin ensimmäinen kuva on Kirjakkalan mummilasta. 




Ps. Jos en saa sitä konetta nyt pian kuntoon, ostan uuden! Arrgh.

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. tuolta leiri-kalliolta löytyi monta tuttua paljon nuorempana kuin nyt; esim seuraavat henkilöt: pihla, sami, aino, outi, suvi ja varmasti paljon muita:) tuo "raja puoti" on ihan meidän lähellä ja niin on kupiluotokin, varsinkin sydäntä. Tänä vuonna minulla on edessä viimeinen varsinainen leiri kupiluodossa, mutta tulen varmasti leireilemään perheleireille ja pääsee hän fifatrin jälkeen isoseksi kaikkialle:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe