Nyt kun koulut ja työt ovat suurimmalla osalla juuri alkaneet, voi motivaatiota ja innostusta löytyä reilustikin. Toisaalta kun arkeen taas rutinoituu, saattaa välillä hiipiä mieleen ajatus siitä, miten ihanaa olisi kun saisi vain jäädä kotiin. Minulla tilanne on päinvastoin. Viihdyn kotona Felixin kanssa, ja uskon että kaikki yhteinen aikamme on kuin rahaa pankkiin, mutta toisinaan tunnen eläväni samaa päivää uudelleen ja uudelleen.

Jokainen rakentaa itse oman elämänsä painottaen niitä asioita mitkä ovat tärkeitä, joten jokainen pystyy aika paljon vaikuttamaan omaan olemiseensa. Yhtä juhlaa elämä ei kuitenkaan voi olla. Äiti sanoi minulle joskus, että suurin osa elämästä on arkea, joten kannattaa elää sitä, eikä aina vain odottaa niitä huippukohtia.  Vasta Felixin synnyttyä olen oikeastaan oppinut nauttimaan arjesta.

Jos on tylsää, se on luultavasti oma vika. En halua olla mikään valittaja, varsinkin kun muutoksen on joka tapauksessa lähdettävä omasta itsestä. Pitää vaan mennä ja tehdä silloin kun siihen on mahdollisuus, ja olla menemättä silloin kun tuntuu siltä. Ja siinä välissä hoitaa vähän velvollisuuksia. Miksi tehdä elämässä sellaisia asioita joista ei nauti?

Joka tapauksessa kaipasin hiukan vaihtelua arkeen, joten lähdimme Felixin kanssa viikonlopuksi Tampereelle. Parin päivän verran kavereita, kissakavereita ja vauvakavereita piristi ainakin tätä mutsia, ja tuo poikakin vaikuttaa aika tyytyväiseltä. 

Olimme yötä Janikan luona Pispalassa. Lauantaina olimme kuuden aikaan perillä, mutta sää oli niin huono, että vietimme illan ihan vaan sisällä. Juttua sitä paitsi riitti, kun kaksi höpöttäjää näki pitkästä aikaa. 

Sunnuntaina kävimme Janikan kanssa lounaalla, jonka jälkeen menin Felixin kanssa Villen, Kaisan ja Emman luo kahvittelemaan ja leikkimään. Felix hoisi suurimman osan leikkimisestä sillä aikaa kun minä join kahvit. Vauvat ja vanhemmat olivat tyytyväisiä kun oli oman ikäistä, kokoista ja oloista seuraa. Nämä kaksi ovat kyllä niin vauhdikkaita tapauksia, että eivät meinanneet ehtiä samaan kuvaan.

Maanantai-aamulla nukuttiin ja syötiin aamupalaa niin rauhassa, että bussiin meinasi tulla kova kiire. Lopulta olimme kuitenkin pysäkillä ajoissa, ja kotimatka sujui hyvin. Tästä reissusta opin (tai muistin) sen, että minäkin osaan tehdä asioita "ihan itte!"