Ystäväni sai viime yönä pienen pojan, ja toisten kavereidemme tyttö syntyi eilen. Ajatukset ovat tänään olleet aika pitkälti vauvoihin liittyviä, ja olen pohdiskellut miten ystäväni mahtavat jaksella osastolla. Tunnelmat siellä ovat varmaankin ihan huikeat, sillä onhan näitä rakkaita pikkuisia jo odoteltukin! Ja täällähän se odotus vaan jatkuu...

Tiedän, ettei tässä joka tapauksessa kauaa tarvitse enää kärvistellä. Kyllä se meidän Hulinakin sieltä syntyy kun on valmis. Odottavan aika on kuitenkin pitkä, ja odottajan aika aivan erityisesti. Loppua kohden iskee väsymys, masennus ja jännitys. Joko tänään? Entä huomenna? Entä ikinä?

Piinaavaa odottelua ei helpota se, että perheen pienimmällä ressukalla on ikävä flunssa. Rakkaan hengitys rohisee ja nenä vuotaa. Palikkatornit kaatuvat ja itkettää. Ruoka ei maistu, mutta nälkä olisi. Äiti ei jaksa leikkiä, ja aika kuluu sylikkäin sohvalla kirjoja lukien. 

Ehkä huominen on meitä kohtaan vähän kivempi kuin tämä päivä. Ehkä huominen tuo meille jo sen odotetun, neljännen perheenjäsenen. Tuskinpa, mutta toivotaan että tämän porukan energiatasot saataisiin sitä ennen nousuun. Lääkkeeksi määrätään hyvät yöunet ja paljon D-vitamiinia. Ja tietysti haleja ja pusuja!