Aurinko paistaa ja kahvi maistuu!

1.53


Turun Kauppatori on mielestäni kesäisin aika ihana. Tekisi mieli ostaa keittiö täyteen yrttejä, salaatteja, hedelmiä ja kukkia kaikista suloisista pienistä kojuista. Jopa perunat näyttävät ihanilta  pikkuisissa puulaatikoissaan. Lähiruokaa parhaimmillaan!

Torilla tulee kuitenkin vietettyä kesäisinkin todella vähän aikaa. Teen siellä satunnaisesti ruokaostoksia, ja kuljen läpi kun se sattuu matkan varrelle. Voisihan sinne tietysti joskus pysähtyä nauttimaan kupillisen kahvia ja pienen hetken auringonpaistetta.

Ystäväni ihanat, iloiset, espanjalaiset ystävät ovat laittaneet torille hauskan, vähän erilaisen kahvilan. Itsetehtyjä herkkuja tehdään ja myydään pakettiautosta, jossa valmistuu esimerkiksi espanjalainen tortilla, eli perunamunakas. Jälkiruuaksi kannattaa tilata kuppikakkuja. Ei ollenkaan hassumpi paikka nauttia vaikkapa aamupalaa.

Joten kun seuraavan kerran seikkailet torilla, etsi tämä auto ja tilaa kuppi kahvia.
Ja muista osallistua arvontaan TÄÄLLÄ!


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kävin tänä aamuna kokeilemassa tuota espanjalaista kahvilaa, kun saavuin laivalla viikonlopun Tukholman matkalta. Oli kyllä oikein ihanan aurinkoinen paikka syödä aamiaista, kun laivan aamiaiselle ei jaksanut herätä. Tortilla, se joku kinkku-juusto leipä ja porkkanakuppikakku ja latte nautittu erityisen pirteän ja hyvän asiakaspalvelun kera. Kiitos hyvästä vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihan mahtavaa kuulla! Vaikka sitä toria on ankeaksikin haukuttu, en kyllä oo ollenkaan samaa mieltä näin kesäaikaan! :D

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe