501

0.01

Viime postaus, kaikessa sekavuudessaan, oli viidessadas postaukseni! Jos olisin sen aikaisemmin huomannut, olisin ehkä saattanut keksiä muutakin kirjoitettavaa kuin väsynyttä tajunnanvirtaa, heh. Puoli tuhatta postausta. Ajatuksia, kuvia, muistoja. Olen ihan vähän sanaton. Siksi lainaan 22-vuotiasta itseäni, tarkalleen vuoden takaa, ja koska tämä postaus sattuu kuulostamaan omaan korvaani edelleen aika tutulta touhulta, julistan tämän haasteen jälleen voimassa olevaksi!

"Meillä asuu pieni koomikko, joka ilmeilee, höpöttää ja touhuilee. Joskus huumori menee niin pitkälle, että äiti syyttää taaperoa vintiöksi ja lurjukseksi, mutta totuushan on tietysti se, ettei äiti vaan tajuu. Usein nämä kiistellyimmät taidonnäytteet ovat juuri niitä, jotka jäävät parhaiten historiaan, ja silloin pieni viihdetaiteilija saa ansaitsemansa arvostuksen vähän jälkijunassa.

Viimeisimmät tempaukset ovat tapahtuneet ihan parin päivän sisällä. Eilen olin vasta selvittänyt yhden meikkivoide-episodin, kun huomasin pojan levittelevän jauhoja suoraan pussista olohuoneen lattialle. Olisi kai pitänyt ymmärtää vinkki, kun tyyppi kiljui "kuokaa." Kun ihmettelin Felixille ääneen, että mitäs tämä nyt on, hän vastasi itsevarmasti "kakku." Tänään Felix päätti, että Stellan on aika maistaa popcornia.

Pliis sanokaa, että teillä muillakin sattuu ja tapahtuu. Itse asiassa todella haluaisin kuulla teidän muidenkin lasten toilailuista. Haastan nyt sinut, äiti tai isi - tai miksei vaikka sisko tai kummi - jakamaan oman taaperonne Kuukauden lurjusteko! Sen voi jakaa Facebookissa, Instagramissa tai blogissa. Se voi olla video, kuva tai kertomus. Kirjoita päivitykseen tunnus #lurjusteko, niin nämä pienet hauskuuttajat saavat arvoisensa yleisön!"


Kuvat taas ovat tasan kahden vuoden takaiselta Kreikan reissulta, Felixin ensimmäiseltä ulkomaanmatkalta. Ihan kivat matkakuumeen herättäjät... Nyt kun illan aikamatkat on matkailtu, voitaisiin kaikki suunnata uneksimaan tulevista lomamatkoista, eikös? Kauniita unia, hiekkarantojen kuvia!

You Might Also Like

2 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe