Kuljen kanssasi matkan

22.43

Vajaa vuosi sitten kävin lounaalla Annukan kanssa, jonka jälkeen eksyimme tuttuun tapaamme lastenvaatteiden pariin. Annu hypisteli Lindexin vauvaosastolla pienen pientä bodyä: "ihana." "Kenelle sä sitä katsot?" kysyin. "Meille", hän vastasi ja hymyili. Sinä päivänä olin onnellinen ystävän puolesta. Tiesin pienen ihmeen olevan hartaasti toivottu.

Sinä päivänä en osannut ollenkaan kuvitella, että jonkin ajan kuluttua postiluukusta tipahtaisi kortti, jossa juuri minua pyydettäisiin tämän ihmeen kummiksi. Emme olleet tunteneet kovin kauaa, mutta epäröimättä lupasin ottaa kunniatehtävän vastaan. Matkan varrella olemme lähentyneet todella paljon, ja toivon olleeni myös korvaamaton tuki raskauden eri vaiheissa, ja tietysti myös jatkossa.

Monien tsemppiviestien ja kuulumiskyselyiden jälkeen tuli lokakuun ensimmäinen ja tuli pieni, kaunis tyttö. Sain mielettömän kunnian olla mukana todistamassa hänen syntymäänsä ja ihan oikeasti, konkreettisesti olla tukemassa ystävääni. Kun muistelen sitä päivää, tunnen itseni etuoikeutetuksi. Monet meistä naisista todistavat vain omien lastensa syntymän, siis mitenkään vähättelemättä, mutta onhan se tietysti ihan erilaista. Sain itse kokea, miten avuttomalta omasta miehestäni on mahtanut tuntua, kun toisen kipua ei pysty ottamaan itselleen, ja toisaalta tiesin miten tukea synnyttäjää samat tuskat itsekin kärsineenä.

Vielä hienommaksi kokemuksen teki se, että kyseessä oli oma kummityttö. Kummin tehtäviin kuuluu olla mukana lapsen elämän merkittävissä hetkissä - syntymäpäivillä, rippijuhlissa ja häissä. Toistan itseäni, mutta ymmärrättehän, millainen etuoikeus ja kunniatehtävä on saada olla mukana siinä elämän merkittävimmässä tilanteessa, hetkenä, jolloin elämä alkaa. Ja vielä tähän väliin haluan huomauttaa, että neljän lapsen äiti hoiti viidennen synnytyksensä jo aikamoisella ammattitaidolla, enkä voinut kuin ihailla sitä loppuun asti tsemppaamista.

Tänään, lähes tarkalleen kuukautta myöhemmin, olen päässyt todistamaan kummityttöni elämän seuraavaa merkkihetkeä, ristiäispäivää. Olen katsonut kun tytön päälle on puettu kaunis, neulottu kastepuku, jonka helmaan on kirjailtu kaikkien puvussa kastettujen lasten nimet. Olen seissyt muiden kummien kanssa vierellä, kun itkevän lapsen pää on kasteltu ja sitten kuivattu. Olen kohottanut käteni ja lausunut Isä meidän -rukouksen. Ja tietysti pallutellut, lässyttänyt ja heijannut. Ja syönyt kakkua.


Onnea sinun päivänäsi rakas Enna Riley. Olen saanut paitsi todistaa, myös ikuistaa matkasi tähän maailmaan, mutta todellinen seikkailu on vasta alkamassa. Toivon elämääsi sopivassa suhteessa myrskyä ja paistetta, jännitystä ja lepoa, kysymyksiä ja oivalluksia sekä ihan liikaa rakkautta. Olet minulle valtavan tärkeä, ja lupaan olla sinulle paras mahdollinen kummitäti.

Tässä muutama yhteinen muisto tältä vasta alkaneelta, elämänmittaiselta matkalta.




You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Nyt tiedät myös miten etuoikeutetuilta sun lasten kummeista tuntuu! <3 ja miten tärkeä se oma lapsi on myös meille kummeille. Ihania kuvia, upea ja kaunis äiti sekä lapsi :)

    VastaaPoista
  2. Huii, kylmät väreet ja itku! Nyyh nyyh. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe