Kuka lohduttaisi äitiä?

23.18

Olen halunnut perheen ja lapsia niin kauan kuin muistan. Se on ollut elämässäni yksi tärkeimmistä tavoitteista, ja olen saavuttanut sen jo nyt, aiemmin kuin ehkä itse uskalsin toivoa. Päivä jona saimme pienen nyytin syliimme ensimmäistä kertaa, oli jotain niin suurta, ettei sitä voi edes selittää. Kaikki kipu ja väsymys unohtui ja väistyi sen käsittämättömän voimakkaan onnen tunteen tieltä. Ja yhä edelleen olen onnellinen, mutta väsynyt.



Äidin roolin omaksuminen ei ollut minulle vaikeaa, mutta jossain vaiheessa huomasin siinä rytäkässä hukanneeni itseni. En usko, että kaikille äideille välttämättä käy näin, ja voi olla että kaikella muulla viime aikoina tapahtuneella on oma osuutensa asiaan. Voi olla, että olen vain väsyneempi kuin ymmärränkään, tai sitten vain sukelsin äkkiarvaamatta syvään päähän.

Seuraavan myöntäminen ei ole minulle helppoa, mutta haluan osoittaa itselleni, että aina ei tarvitse suoriutua kaikesta yksin ja täydellisesti; joskus pitkän päivän jälkeen pysähdyn ja tunnen itseni onnettomaksi. Uskon tämän johtuvan siitä, että olen unohtanut kuka minä olen. Kun minun on yhtäkkiä pitänyt laittaa toisen ihmisen tarpeet omieni edelle, olen jotenkin unohtanut omat tarpeeni. Lopulta eräänä päivänä huomasin, etten ole pitkään aikaan tehnyt ihan vaan itseäni varten jotain, joka olisi minusta kivaa. Itse asiassa en taida oikein muistaa, mitkä asiat ovat minusta kivoja.

Toisaalta olen muuttunut niin paljon, että tutustuminen uuteen minuun taitaa olla vielä kesken. Uskon vahvasti, että tämä on minulle se rankin vaihe. Uusi minä ei vaikuta ollenkaan hassummalta ihmiseltä. Hänessä on paljon hyviä piirteitä - hän on oppinut olemaan kärsivällisempi, ja arvostamaan läheisiään ja perhettään. Hän yrittää kovasti olla päivä päivältä parempi ihminen. Lisäksi hän on hyvä ja luotettava ystävä muille. Ehkä hän voisi olla sitä myös itselleen...

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus! Itselläni ei oo lapsia, mut monesti tota oon miettinyt, sitä varmasti on sen kaiken ihanuuden keskellä välillä silti itsensä kanssa aika hukassa :/ tsemppiä! Olet ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hankalinta taitaa olla se, etten tiedä mistä tämä tunne oikein johtuu. Väsymyksestä, kaikesta tapahtuneesta, stressistä? Luultavasti kaikkien tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Eteen- ja ylöspäin on kuitenkin suunta! :)

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe