Uutta kotiin vai uuteen kotiin?

23.20

Aivan tahattomasti ja tarkoituksetta eksyimme tänään Ikeaan. Ajattelimme syödä muutaman lihapullan, mutta kun nyt kerran pitkästä aikaa olimme päässeet sinne asti, kiersimme koko yläkerran. Siellähän oli jo joulu! Minulla ei ole mitään joulua vastaan, päinvastoin, mutta nyt on vasta lokakuu!

Siirsimme pari päivää sitten meidän sänkymme olohuoneeseen, ja vanhasta makuuhuoneesta on tulossa Felixille ikioma ensimmäinen lastenhuone. Ajettelin ensisijaisesti etsiväni ideoita tätä pienen pojan huonetta varten, mutta se osasto jätti minut kyllä aika kylmäksi. No, ainakin Felix pääsi testaamaan isojen poikien sänkyä!


Tietysti sieltä jäi muutamia juttuja mieleen, jotka ajattelin paremmalla ajalla käydä hankkimassa. Pahempaa oli kuitenkin se, minkälaisen sisustuskuumeen tämä reissu sai aikaan. Todennäköisesti vietän taas iltani selaillen huonekaluliikkeiden nettisivuja. Haaveilen uudesta sohvasta, uudesta matosta ja uudesta sohvapöydästä. 

Oikeastaan hankintalistalla olisi ensin uusi koti, mutta mistä sellaisen löytäisi? Olen nimittäin yli puoli vuotta koittanut etsiä meille uutta asuntoa. Olemme selanneet sekä myytäviä, että vuokrattavia asuntoja. Kieltämättä vaatimustasoni on aika korkea, sillä haluaisin löytää kodin jossa viihtyisimme pidemmän aikaa. Tällä hetkellä saan siis tyytyä pelkkään haaveiluun, sillä ehkä on järkevämpää ostaa uusia kalusteita vasta uuteen kotiin. Pidetään siis peukalot pystyssä ja sormet ristissä. Tai jotain.




You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tuli tästä postauksesta mieleen, voitko ehkä tehdä jonkun asuntopostauksen joskus? :) Ne on aina kivoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe