Iholla

23.24

En ole ikinä ollut mitenkään äärimmäisen itsevarma kehoni suhteen, eikä siitä puhuminenkaan tunnu kovin mieluisalta. Kuten useimmat meistä, minäkin osaan nimetä useamman osan itsessäni, johon en ole tyytyväinen, samoin kuin tiedän kertoa myös jotain positiivista ulkonäössäni.


Kuten kuka tahansa tyypillinen nainen (ja nykymedian uhri) vertailen itseäni muihin, vaikka jokainen tietysti on se itsensä pahin kriitikko. En siis ole ollut kovin armollinen kehoani kohtaan. Aina löytyy jotain korjattavaa, muutettavaa ja valitettavaa. Miksi? Mitä ja ketä varten minun täytyy näyttää katalogien malleilta, jotka eivät edes ole todellisia? Ja eikö ole aika hullua olla tyytymätön ulkonäköönsä, kun kotona on joku, joka muistaa kehua joka päivä kauniiksi?


Kahden lapsen saamisen myötä ulkonäköni on kuitenkin muuttunut välillä aika merkittävästikin. Kiloja on tullut ja mennyt. Olen kasvattanut vuorotellen rinnanympärystä ja hauiksia. Kehoni on muuttanut kokoaan niin tiuhaan, etten itsekään pysy perässä.



Vartalon muutokset ovat välillä ahdistaneet ja pelottaneet. Sitä mukaa kun raskauskiloja on kertynyt, on huoli niiden pudottamisesta kasvanut. Linea negra, raskausarvet, kuiva ja huono iho... Yksi iso murhe on ollut myös se, palautuuko napani takaisin kuoppaansa, vai jääkö se aavistuksen ulkonevaksi.



Silti, yllättävää kyllä, olen äidiksi tultuani alkanut pikkuhiljaa olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Olen oppinut rakastamaan kehoani. On ihan mieletöntä, että minun kehoni on saanut aikaan jotain äärettömän kaunista, suurta ja hienoa - kaksi kertaa. Vaikka kuinka siihen olisi kertynyt kiloja, arpia tai ylimääräistä pehmeyttä, onhan se hitto vie aika upea!

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Kun sinut ensikerran näin,olit sanomattoman kaunis! Aina,kun sinut näen,olet aivan yhtä kaunis! Ole siis iloinen itsestäsi,koska hyvin kauniina näytät jatkavan elämääsi <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe