Käy Muumilaaksoon!

23.20

Naantali, oi ihana Naantali! "Naantali on kyllä aika kiva bonus kun asuu Turussa", totesi Harri, ja se on kyllä aika hyvin muotoiltu. Turkulaisena minun pitäisi kai olla hirveän ylpeä Ruissalosta, mutta näin meidän kesken, Naantali ajaa kyllä aika isosti ohi.

Naantali on ollut minulle jo lapsuudesta asti tärkeä paikka. Isä kuvasi meidät lapset joka kesä siinä kirkon vieressä niin, että auringossa loistava meri näkyi taustalla. Naantalissa käytiin uimassa, syömässä, kävelemässä, serkkujen kanssa, taidenäyttelyissä ja jäätelöllä. Ja tietysti Muumimaailmassa.

Tänään kävin monen vuoden tauon jälkeen Muumimaailmassa, ja vein lapsenikin ensimmäistä kertaa - näin se yhteisten reissujen, muistojen ja perinteiden tekeminen alkaa. Felix viihtyi tosi hyvin, ja tekemistä olisi riittänyt loputtomiin, mutta muumeista tyyppi ei kyllä tajunnut olla kiinnostunut. Äiti antaa ison plussan myös siisteydestä! Maassa ei näkynyt roskia, ja kaikki paikat oli muutenkin laitettu nätiksi.





Jos Muumimaailma ei kuitenkaan sovellu päivän suunnitelmiin, on Naantalissa paljon tekemistä näin kesäisin, vaikka siellä viihtymiseen ei vaaditakaan juuri mitään - siellä kun on niin kaunista. Aikaa voi viettää esimerkiksi siistillä uimarannalla tai kivoissa, pienissä taidemuseoissa ja putiikeissa, jotka lapsetkin jaksavat katsoa läpi. Siellä on siistejä puistoja, ja näköalatorniin on tietysti kiivettävä maisemia ihailemaan.

Ja hei, kun olet Naantaliin asti lähtenyt, niin käy ihmeessä syömässä! Rannassa on vierivieressä toinen toistaan ihanampia ravintoloita, jotka oman kokemukseni mukaan ovat myös tosi lapsiystävällisiä. Esimerkiksi tänään kävimme viihtymässä Naantalin kaivohuoneella, jonka terassilta löytyi myös leikkimökki.

Mutta on se kyllä kumma, miten rattaiden työntely, taaperon perässä juokseminen ja epätoivoiset yritykset torjua väsyneen pikkumiehen raivokohtaus bussissa näillä helteillä on näin uuvuttavaa! Ei auta kuin mennä nukkumaan.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Voi miten paljon Stella on taas kasvanut viime näkemästä! <3 ja söpö on edelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä ettei söpöyden määrä oo ainaaan pienenemässä. ;) Nähdään taas pian!

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe