K-kauppiaan fani

17.40

Alan pikkuhiljaa uskoa siihen, että sosiaalinen media on ihmemaa, jossa kaikki on mahdollista. Mielestäni on uskomatonta että tykkään Ylläksellä sijaitsevan K-kaupan Facebook-sivusta, vaikka en edes ole ikinä käynyt siellä! Ja minähän asun siis Turussa. Kyseinen yritys on kuitenkin SoMe-markkinoinnillaan saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että kauppa on ehdottomasti yksi vierailukohteistani, kun joskus pohjoiseen eksyn.


Äkäslompolossa sijaitsevan Jounin kaupan kauppias Sampo on kerännyt runsaasti huomiota päivityksillään ja tempauksillaan, ja onkin nyt ehdolla Some awards-palkinnon saajaksi. Henkilökohtaisesti minuun tekee vaikutuksen se, miten joku voi saada niin paljon positiivista mainosta yritykselleen laittamalla itsensä ja persoonansa täysillä likoon.

Vai onko kyse edes markkinoinnista? K-kauppias Sampon viimeisin tempaus on ollut haastaa muut ruokakauppiaat lahjoittamaan päiväystuotteet kuluttajille. Hän on käynnistänyt positiivisen aallon, joka kulkee halki koko Suomen - ruokaa kansalle ja häviikki minimiin! 

Minä en ole K-kauppias. Olen perheenäiti, ja myönnän heittäväni joskus vanhentunutta ruokaa roskikseen. Pienellä vaivalla, kuten viikon ruokailujen etukäteisellä suunnittelulla ja kauppalistojen tekemisellä pystyisin lopettamaan tämän tyhmän tavan, ja samalla säästämään pitkän pennin. 

Jos kerran Sampo ja muut kauppiaat aikovat osallistua talkoisiin ruokahäviikin minimoimiseksi, haastan minäkin itseni ja jokaisen suomalaisen kuluttajan mukaan! Olisi myös hienoa nähdä lisää tällaisia oikealla asialla olevia ihmisiä!

Ei enää ruokaa roskikseen.


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Hyvä päätös! Itekin pyrin koko ajan vähentämään turhaan ruokajätettä. Vielä olis petrattavaa perunamuusin ja kaurapuuron jämissä:D Niistä tulis niin ihania rieskoja, kun vaan jaksais tehdä. Sitä puuroakin jää vaan semmonen ärsyttävä yks kauhallinen, mutta ehkä ne vois alkaa säästää parilta illalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tähän kyllä muutenkin pyrkinyt, mut aina silloin tällöin ote vähän lipsuu. Kumma kun toi taapero ei tästä huolimatta osaa syödä lautasta tyhjäksi. ;)

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe