Onnea Stellat!

22.35

Muistin vasta iltapäivällä, että tänään on pienen murusemme ensimmäinen nimipäivä. Tiedän ettei tyttö tule tästä päivästä mitään muistamaan, mutta kävimme kuitenkin hakemassa Stockalta suloisen pikku-lampaan. Minusta tuntuu kivalta ajatukselta voida kertoa, että tämän sait lahjaksi ensimmäisenä nimipäivänäsi.  Sitäpaitsi, meidän taloudessa asustavat pehmoeläimet ovat Felixin saamia, ja kyllähän jokaisella pienellä prinsessalla on oltava muutama ihan ikioma pehmolelu. 


Juhlaherkuksi Stella sai ensimmäistä kertaa sosetta, keitettyä porkkanaa. Ei ollut hyvää.


Kaiken lisäksi tämä ihana täyttää huomenna jo neljä kuukautta, voitteko kuvitella? Ihan hullua, että viime viikolla katsoin kuvia vastasyntyneestä tytöstäni ja ajattelin, että kyllä se on sitten ollut pieni! Vaikka eihän hän kovin suuri ole vieläkään. 

4kk Stella

...on iloinen ja hymyilevä tyttö.
...nauraa aina Felixin nähdessään.
...jutustelee mielellään, ja asiaa riittää.
...herää yleensä kerran yössä syömään, ja kerran aikaisin aamulla.
...on heittäytynyt vähän hankalaksi. Toivottavasti soseet auttavat.
...kääntyilee ahkerasti ja kannattelee reippaasti päätä.
...tarttuu esineisiin ja vie ne tietysti suuhun.
...viihtyy parhaiten sylissä. Tietysti.
...on vaan niin rakas.

Ps. Tässä kohtaa on huomautettava, että nimipäivä onkin kuukauden päästä. 
No, parempi etukäteen, kuin ei milloinkaan, vai miten se meni? 

You Might Also Like

2 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe