Hei kaunotar!

23.12



Osallistuin aiemmin bloggaajien haasteeseen, jossa oli tarkoitus kirjoittaa ulkonäköpaineista. Koska pohdinta sillä kertaa jäi vähän pintapuoliseksi, aion syventyä aiheeseen tänään vähän eri näkökulmasta, tarkemmin sanottuna median vaikutuksesta ulkonäköpaineisiin.

Minulla on aina ollut huono itsetunto. Jo ala-asteella aina löytyi joku, joka oli urheilullisempi, kauniimpi ja suositumpi kuin minä. Seiskaluokalla olin ihan varma, ettei kukaan tulisi tykkäämään minusta omana itsenäni, ja silloin sorruin jopa esittämään jotain muuta kuin olin. Yhä edelleen tulee hetkiä, joina mietin etten kelpaa muille.

Itseäni jatkuvasti muihin vertaavana olen juuri otollinen uhri median paineille. Mainoksissa ja lehtien kansissa tuimasti poseeraavat pitkäsääriset tytöt saavat valkoisen t-paidankin näyttämään mielettömän tyylikkäältä, Vaunuja hiukset sekaisin työnnellessä, nenänpielet rohtuneina, tekee kirkkaiden bussipysäkkien julisteiden kohdalla vetää pipo vähän syvemmälle päähän ja kipittää kotiin piiloon.

Mikä näiden mainosten tarkoitus sitten on? Saada meidät tuntemaan itsemme rumaksi? Toimiiko mielikuvamarkkinointi oikeasti niin hyvin, pidetäänkö meitä niin tyhminä, että kuvittelemme näyttävämme upeilta photoshopatulta malleilta, kunhan ostamme juuri sen saman valkoisen t-paidan?

Elämme 2010-lukua. Me naiset saamme pukeutua miten haluamme, mutta silti media yrittää määrätä meitä. Me saamme myös äänestää, tai olla vaikka presidenttejä. Mutta tiesittekö, että ulkonäköpaineista kärsivät naiset ovat poliittisesti passiivisempia?

Miettikääpä mitä tapahtuisi, jos jokainen meistä kuluttaisi puolet ulkonäköön kuluvasta rahasta ja ajasta esimerkiksi itsensä kouluttamiseen? Tai hyväntekeväisyyteen? Entä olisiko se oikeastaan kauhean vaikeaa toteuttaa?

Tästä aiheesta olisi niin paljon sanottavaa, mutta se minkä halusin tulla sanomaan on se, että ne mainosten tytöt eivät ole oikeita. Me olemme lukeneet uutisia yrityksistä, joiden mallit ovat todellisuudessa mallinukkeja. Me tiedämme, että joka ikinen lehteen painettava kuva kulkee muokkausohjelman läpi, mutta silti vertaamme itseämme heihin.

Jos luulet, ettet kelpaa sellaisena kuin olet, jos kuvittelet, ettei kukaan rakasta sinua virheinesi, olet väärässä! "Kaunis" ja "kauneuskäsitysten mukainen" ovat kaksi aivan eri asiaa. Me olemme niitä kauniita, oikeita ihmisiä.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Olipa hyvin kirjoitettu :) Oikeassa olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Kunpa mainostajat ei käyttäis meidän epävarmuuksia niin röyhkeästi hyväksi. :(

      Poista
  2. Sinä ja epävarma? Susta huokuu itseluottamus ja aito kauneus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Nyt täytyy kyllä sanoa, että samoin!
      Sinne pinnan allehan on vaikeaa nähdä.

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe