Hyvä kulta!

21.29

Tänään pyykkejä ripustaessa painin jälleen hyvin arkisen ongelman kanssa. Pyykkitelinehän on pienen pojan mielestä ihan järjettömän kiinnostava juttu, ja sen päältä - kuten kaikkialta muualtakin - pitäisi kiskoa kaikki irrallaan oleva tavara lattialle. Kun jälleen kerran sain huokaista syvään kun pikkupyykit alkoivat tipahdella, muistin Harrin lukeneen joskus jostain, että jo yksivuotiaat lapset haluavat osallistua kotitöihin. Nappasin pojan syliin ja annoin hänen asettaa muutaman sukan telineelle. "Hyvä kulta, oletpa taitava kun autat äitiä." Palkinnoksi sain onnellisen hymyn. (Kun sitten käänsin selkäni, oli pyykkiteline yhtäkkiä nurin, mutta se nyt ei liity tähän juttuun mitenkään.)

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut tulla tänne kertomaan, miten hienon oivalluksen tein tänään arjen pyörittämisen ohella. Halusin kiinnittää meidän kaikkien huomion siihen faktaan, että jokainen lapsi kaipaa positiivista huomiota. Kukapa ei haluaisi tuntea itseään arvokkaaksi, tärkeäksi ja pidetyksi? Valitettavasti kaikki lapset eivät saa positiivista huomiota riittävästi tai ollenkaan, jolloin negatiivinen huomio on riittävä korvike.

Miksi tämä fakta sitten on niin merkittävä?

Kun lapsi hakee huomiota olemalla ilkeä tai pahimmassa tapauksessa jopa väkivallalla, on jotain aivan varmasti pielessä. Pieni ongelma kasvaa suureksi jos siihen ei puututa, ja siinä sitten pyöritellään päätä käsiin levinneen koulukiusaamisongelman kanssa. Lapsi ei aikuisen tavoin osaa kertoa tarpeistaan, varsinkaan jos ne eivät ole konkreettisia.


On helppo syyttää oireilevaa lasta hankalaksi tai ilkeäksi, mutta yksikään lapsi ei pohjimmiltaan ole paha. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, on vanhemman syytä kääntää katse ensimmäisenä peiliin. Minkälaisissa tilanteissa ja yhteyksissä huomioin lapseni yleensä? Annetaanko meidän perheessämme palautetta vain silloin, kun asiat eivät ole sujuneet niin kuin olisi pitänyt?

Negatiivista huomiota hakevaa lasta on syytä muistuttaa siitä, että huomiota on mahdollista saada muillakin tavoilla, ja se tuntuu aika paljon kivemmalta. Tämän asian ei pitäisi olla mitenkään hankala, varsinkin jos sen tiedostaa. Otetaan lapsi mukaan kotitöihin ja kiitetään avusta, ollaan kiinnostuneita lapsen harrastuksista ja kehutaan onnistumisista. Tällaisesta pienestä panostuksesta voi saada itsekin jotain takaisin. Ei ole ollenkaan hassumpaa, kun pieni apumies poimii lattialle tipahtaneet pyykit puolestasi.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ja joka päivä sillä paskiaisella on oksettavampi naama? Kuulostat muuten taas tämänkin postauksen perusteella aivan paskalta "vanhemmalta" (mennään nyt sun lapselliseen ylimielisyyteen mukaan), mutta varmaan se ylitsevuotava ylpeys pelastaa tässäkin negatiivisilta tunteilta. Koska kyllähän elävä mukula on merkki siitä, että olet toiminut oikein.

    Not.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe