...Ja myös sen lapsen äiti. Ja kummitäti.

 Voiko mikään parantaa mielialaa niin paljon, kuin auringonvalo pitkään jatkuneen harmauden jälkeen? Tuntuu kuin elämä alkaisi jälleen uudelleen, ja on yksinkertaisesti pakko päästä ulos. Ihan yhtä ihanaa on myös seurata, miten pieni lapsi on innoissaan kun pääsee ulos kävelemään, leikkimään ja ihmettelemään.

Eilen ulkoilimme Mikaelin kirkon lastentapahtumassa, joka oli järjestetty kirkon pihalle ennen mikael-messun alkamista. Paikalla oli paloauto, koiria ja lettuja - ei siis mitään ihmeellistä, mutta me viihdyimme kuitenkin hyvin, kuten nähtävästi aika moni muukin. Itse messukin oli lapsiystävällinen, sillä lapsille oli salin takaosassa oma leikkipaikka, eikä kukaan katsonut pahalla pientä (ja ehkä vähän äänekästäkin) touhuajaa.


Emme me mitään koko messua kumminkaan viihtyneet, sillä meillä oli kiire päästä vielä valoisaan aikaan vieressä olevaan Mannerheimin puistoon leikkimään. Ensimmäistä kertaa teimme ekskursion myös hiekkalaatikolle, ja totesimme, että ämpäreitä ja lapioita olisi aiheellista hankkia. Kesällä sitten rakennellaan valtavia hiekkalinnoja rannalla! Tai no, ne linnat täytyy varmaan rakentaa ihman Felixiä, ja tyytyä hänen kanssaan alta aikayksikön tuhoutuviin kakkuihin...


Näistä kuvistakin tulee jo niin hyvä mieli, että pian on taas lähdettävä puistoon. Nyt on ensin kuitenkin siivottava, sillä meillä on tänään asuntonäyttö. Ehkä tunkeudumme viereisen kerrostalon pihalle leikkimään sen ajaksi?

Ps. Aika hyvin tuo kevättakki peittää massun! Nämä kuvat eivät kyllä yhtään näytä siltä, että kahden kuukauden päästä oltaisiin synnyttämässä.