Raskauden hehku?

23.48

Terveyskeskukset ovat kyllä mielenkiintoisia paikkoja, joihin mennessä tietää aika tarkkaan, mitä tuleman pitää. Jos olet ajoissa, ovat he myöhässä. Jos taas ehdit paikalle juuri ja juuri, on hoitaja jo ovella kiukkuisena odottamassa. Laboratoriossa saat varmasti odottaa, varsinkin jos et ole varannut aikaa. Kun olet istunut tunnin epämukavalla tuolilla selaten resuista lehteä, vilkuillen ylen ajankohtaisohjelmaa josta ei kuule mitään ja kuunnellen jonkun papan yksinpuhelua, ottaa huonotuulinen hoitaja sinut sisään, tökkää neulan kyynertaipeeseen ja kyseenalaistaa älykkyytesi, sillä et ole tajunnut varata itsellesi aikaa.

Voitte ehkä arvata missä tuhlasin tänä aamuna kaksi tuntia elämästäni. Kävimme koko porukalla neuvolassa, jossa ei taaskaan tehty tai puhuttu mitään erityistä. Suunnittelen aina päivittäväni neuvolakuulumisia tänne, mutta painon tasainen nousu ja vatsan ympärysmitan kasvu eivät ehkä ihan ylitä uutiskynnystä.

Tämä raskaus on kuitenkin ollut aivan erilainen kuin edellinen. Vaikka kammottavilta oksenteluilta olen välttynytkin, taisin silti tuulettaa vähän liian aikaisin. Kaikki pieniltä ja mitättömiltä tuntuneet oireet ovat pitkään jatkuneena muuttuneet aika raskaiksi, ja joinain päivinä vain odotan, että tämä raskaus olisi ohi.


Nyt on siis aika listata kaikki ihanimmat, ärsyttävimmät ja kummallisimmat raskausoireet!

1. Levottomat jalat. Onko jollakulla kokemusta? Ihan älyttömän inhottava vaiva, erityisesti kun se tulee juuri silloin, kun olisi aika mennä nukkumaan.


2. Edelliseen viitaten; kuka sitä unta muutenkaan kaipaa? En minä ainakaan, vaan heräilen kun on liian kylmä tai liian kuuma, kun pissattaa tai janottaa, kun näen painajaista tai sitten ihan muuten vaan. Ja sitten taas kestääkin nukahtaa.


3. Vauvan potkut. Ennen en voinut käsittää jonkun valitusta niinkin ihanasta asiasta. Kyllähän lapsen liikkeet onkin ihana tuntea, mutta toisinaan voimakkaat potkut tekevät todella kipeää, ja saavat olon tosi tukalaksi.


4. Väsymys. Sen lisäksi, että oikeasti nukuttaa, olo on myös aivan uupunut. Ihan kuin joku olisi yhtäkkiä imenyt kaikki voimat pois, ja jopa hengittäminen on hankalaa.


5. Tuoksuhimot, jos niitä voi sellaisiksi kutsua. Tällä kertaa ei oikeastaan ole ollut mitään ruokahimoja, mutta usein löydän itseni ajattelemasta, miten tekisi mieli haistella hammastahnaa, kumisaappaita, pyöränrenkaita tai varastoja. Niin huvittavaa...


6. Selkäkipu. Ei varmaan tarvitse selittää. Se ei vaan missään tilanteessa ole kiva kaveri. Samaan kategoriaan kuuluu närästys.


7. Mielialanvaihtelut ottavat toisinaan päähän. Harri ei voi olla nauramatta, kun itken mitä tyhmemmille jutuille. Sen sijaan kiukutteluni eivät tuota miestä kauheasti naurata, varsinkin kun niissäkään ei ole mitään järkeä.

No siinä olivat kai ne päällimmäiset. Joskus on hyvä vähän avautua, jotta olo voi taas tuntua hiukan kevyemmältä. Siis henkisesti. Fyysisestihän minulla on yhdeksän ylimääräistä kiloa kannettavana. Enää kaksi kuukautta masun kantamista, ja pian sitä onkin taas ikävä. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään, ja olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Ainakin suurimman osan ajasta.

Onko jollain lukijalla ollut outoja raskaus- (tai muitakin) oireita? Entä olisiko kiva kuulla vastapainoksi kaikista raskauden hyvistä puolista?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Mä kärsin raskausaikana levottomista jaloista. tosin kärsin niistä jo ennen raskauttakin :D
    Raskausaikana löyty kylmistä suihkuista, icepowerista ja villasukista sekä magnex-tableteista :)

    Mutta tutulta sun "oireet" kuulostaa muutenkin :) Ja ihana maha sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut jo ennen raskautta, muttei ikinä ennen niin pahasti että yöunet olis kärsineet! :D Suihkut ja magnesium on todettu hyviksi, samoin Panadol, jota apteekissa neuvottiin, mutta sitä en kovin mielellään syö.

      Ja kiitos mahakehuista. :) Kyllä se tyttömasu vaan mulla ainakin on levinnyt enemmän sivuillepäin kuin pojasta!

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe