Meillä asustaa iloinen, huumorintajuinen ja kovapäinen puolitoistavuotias, minun vauvani. Tämä pieni ihanuus on yhtäkkiä muuttunut niin omatoimiseksi, että lähes kaikki on tehtävä itse, samalla tavalla kuin äitikin tekee. Jos äiti syö haarukalla, Felixkin haluaa. Jos äiti juo cokista, Felixkin haluaa. Kerran erehdyin ajattelemaan, että Felix lakkaisi pyytämästä kivennäisvettä, jos saisi maistaa sitä, mutta hiilihapossa ei herran mielestä yllättäen ollutkaan mitään vikaa.

Mitä ruokailuihin tulee, sekä poika että keittiö kaipaisivat painepesuria jälkeenpäin - oppiminen on ihana asia! Puolitoistavuotiaan Felixin herkkua ovat banaanit, mansikat ja herneet. Karkkeja hän ei ole saanut (paitsi kerran kieroudella, vääryydellä ja sorminäppäryydellä), joten korvikkeena meillä ovat toimineet kuivatut hedelmät.


Felix tykkää kengistä, valitettavasti jopa niin paljon, että ne kaikki on täytynyt piilottaa kaappeihin. Mikäli jonkun kengät sattuvat kuitenkin olemaan saatavilla, on niitä tietysti sovitettava. Kengät ovat ainoa vaatekappale, jota pukiessa ei laiteta vastaan. Tänään Felix halusi jalkaan muumitossut, ja hetken päästä hän tallusteli olohuoneeseen crocseissa, jotka hän oli hienosti laittanut oikeisiin jalkoihin ihan itse.

Felix rakastaa myös erilaisia nappuloita (kuten viime päivityksestä kävi ilmi), johtoja ja laitteita. Ja tietysti kännyköitä ja avaimia kuten lähes jokainen lapsi. Viimeksi tänään Felix iloisesti jutteli Harrin puhelimeen ja ihan huomaamatta piilotti koko kapistuksen, josta tietysti loppui akku. Myös avaimia on pariin otteeseen saatu etsiä.


Tyypillinen mies on myös kiinnostunut erilaisista menopeleistä, eli rattaista ja turvaistuimista. Olivatpa ne sitten isot, pienet, omat tai jonkun toisen, ne on tutkittava ja koeajettava perusteellisesti. Kyydissä Felix viihtyy niin kauan, kuin turvavöitä ei laiteta kiinni.

Felix on todella kovaääninen. Mikäli hän ei pysty ilmaisemaan tahtoaan sanallisesti, hän tekee sen kiljumalla. Onneksi Felix osaa sanojakin, ja niitä tulee koko ajan lisää. Hän kuuntelee meidän puheitamme tarkasti, ja toistaa perässä. Kotiin tullessa iloinen "MOI" pelastaa päivän kuin päivän.


Tämä puolitoistavuotias on toisinaan haastava, joskus jopa hiukan rasittava, mutta silti niin äärettömän rakas. Meillä on ihan omanlaista huumoria, ja enimmäkseen ihan älyttömän hauskaa yhdessä. Parasta arjessani ovat ne hetket, kun hassuttelemme kotona ihan kahdestaan, ja nauramme aidosti yhdessä.

Voi pieni aarteeni, kunpa haluaisit aina suukotella, halia ja hassutella.