Mamastyle: A model

22.01



Jokin aika sitten olin mallina Hiusstudio Merinellin mainosvideolla, joka kuvattiin Salossa. En ole mitään vastaavaa ikinä tehnyt, ja siksi päätin haastaa itseni ja lähteä mukaan. Ennen en viihtynyt kameran edessä sitten yhtään. Ensimmäisiä asukuvia blogiin sai napata vain Harri, ja paikkana toimi mikä tahansa, missä pääsi tuntemattomien kadullatallaajien katseilta piiloon. Aloin tietoisesti puskemaan itseäni aina ihan pikkuisen mukavuusalueen ulkopuolelle, ja aika pitkälle siitä ollaan päästykin, näemmä, kun tällaiseenkin projektiin lopulta uskaltauduin. Itsevarmuutta siis todellakin voi treenata!

Hiukset ja meikki tietysti laitettiin Merinellissä. Mun oli tarkoitus stailata itse itseni, ja sainkin sitten pakkomielteen täydellisestä takista, jota en kuitenkaan yhdestäkään Turun liikkestä löytänyt. Merinellin Marian kanssa päätimme sitten lähteä vielä lainaamaan Zapatosta nättiä, kuvauksiin sopivaa takkia, mutta lopulta ihanan Kristinan kanssa stailasimme ihan täydellisen asun, eli koko kuvausrekvisiitan lainasi siis Zapato.

Rakastuin joka ikiseen lainavaatteeseen, ja kengät mun olikin sitten pakko ostaa, niin kauniit ja mukavat ne olivat. Omistan jo ennestään yhdet Panama Jack -kengät, ja voi että mä äitinä olen onnellinen laadukkaasta kenkäparista! Tuosta takista myös haaveilen yhä, sillä täydellisempää lämmikettä en ole päälleni pukenut. Tämä Mos Mosh -merkkinen laatuyksilö oli kaikkea, mitä takilta voi toivoa - kaunis, lämmin ja rento mutta naisellinen.

Rakas joulupukki... Joko saa toivoa?

Ps. Merinellin mainosvideon pitäisi kohta olla ulkona. Saa nähdä uskallanko linkata sen teillekin...

You Might Also Like

2 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe