Uusia kotitöitä

21.47

Felixin syntymän jälkeen on saanut pestä hirveät määrät pyykkiä, kun taas silittäminen on jäänyt aika paljon vähemmälle. Keittiön lattia kaipaa kummallisen usein moppia ja imuria. Myös uusia kotitöitä on kehittynyt - sellaisia, joita on tullut ennen aika harvoin stressattua. Jos ollenkaan.


1. Sohvan peseminen. Suoritetaan n. joka toinen viikko.

Meillä ainakin on ihana mokkakankainen sohva, johon kuivuvat kuolajäljet jättävät kivasti jälkensä. Vinkkinä niille, joiden sohvissa ja muissa huonekaluissa kuola ei näy: kyllä se on siellä!

2. Vaipparoskiksen tyhjennys. Suoritetaan pakon edessä, silti aivan liian usein.

Ennen Felixiä meillä ei edes tainnut olla vessassa roskista. Nyt on. Ja siitä, kuka saa kunnian sen tyhjentää, käydään aina asiallinen neuvottelu, jossa vedotaan kaikkiin muihin tehtyihin kotitöihin. Ihan vaan siksi, että tasapuolisuus säilyisi.

3. Lelujen kerääminen. Suoritetaan n. 3-4 kertaa päivässä.

Olen kuullut joidenkin äitien valittavan siitä vaiheesta, kun lapsen leikki on lähinnä lelukopan levittämistä. Itse olen oikein tyytyväinen, sillä tällä hetkellä lelujen siivous tarkoittaa sitä, että kaikki lelut voi viskoa samaan koriin, eikä lapsi tule missään kohtaa sanomaan "ei saa, mulla on leikki kesken!"

4. Pilttipurkkien pesu. Suoritetaan mielellään heti käytön jälkeen. Yleensä myöhemmin.

Jos purkit ovat menossa kierrätykseen, riittää onneksi vain suurpiirteinen huuhtelu. Toisinaan taas keksin purkeille mitä upeampia käyttötarkoituksia ja askarteluideoita. Silloin purkit on pestävä huolella ja säilytettävä niin kauan, kunnes tajuan, että ihan turha niitä on nurkissa säilyttää, kun en kumminkaan saa koskaan aikaiseksi tehdä niistä mitään.

5. Kaikkien tavaroiden uudelleen järjestely. Suoritetaan aina lapsen oppiessa uusia taitoja.

Ryömitään, kontataan, istutaan, noustaan seisomaan, kiipeillään ja yletytään! Pikkuhiljaa tavarat siirtyvät ylemmäs ja kauemmas hyllyjen ja tasojen reunoilta. Mikään ei ole turvassa. Millähän ne tyhjenevät alahyllyt nyt täytetään?

Varmaan tästä päivityksestä unohtui nyt moni tähdellinen kohta. Täydennä vapaasti jos tulee mieleen!

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe