Jaksaa jaksaa...

23.57

Viime aikoina blogin avatessa on ensimmäisenä tehnyt mieli valittaa väsymystä. Välillä pää lyö ihan tyhjää, ja välillä ajatuksia ja aiheita risteilee korvien välissä niin paljon, ettei tiedä mihin niistä tarttuisi. Kun rakas harrastus alkaa stressaamaan, on aika pitää tauko. 

Vietimme tämän viikonlopun mummilassa eli anoppilassa eli isin lapsuudenkodissa hyvässä seurassa. Sukulaisten lisäksi paikalle saatiin Helsingistä vahvistuksia, joten lapsilta eivät sylit loppuneet kesken. Mahdollisimman hyvän rentoutumistuloksen takaamiseksi päätimme unohtaa internetin kotiin. Fuskasin ihan vähän ja kävin pari kertaa facebookissa kännykällä, mutta muuten some-loma sujui aika moitteettomasti.

Sohvan kulmassa tuli taas roikuttua ja naureskeltua liian myöhään, kun väsytti niin paljon, ettei jaksanut mennä nukkumaan. Univelkojen saldo näyttää samaa kuin pari päivää sitten, eli positiivista tietysti on, ettei sen määrä ole lisääntynyt! Henkiset akut ovatkin sitten latautuneet oikein kunnolla. Ehkä se kompensoi taas tätä väsymystä. Ehkä. 

Nyt lupaan itselleni mennä alkavalla viikolla joka ilta ajoissa nukkumaan. Ja lupaan teille, että viikkoon en kertaakaan valita, tai edes mainitse aihetta väsymys.

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe