9. Mielensäpahoittajamutsi

23.53

Kyllä minä niin mieleni joka kerta pahoitan, kun yritän päästä bussiin, laita on liian korkealla, eikä kukaan tule auttamaan. Ja toisaalta kyllä niin paljon ilahdun ja kiittelen, kun saan apua.

Onko ihmisillä liian kiire auttaa? Vai jäävätkö tällaiset avuntarpeet yksinkertaisesti huomaamatta? Onko meidän kulttuurissamme ehkä jopa töykeää tarjota apua, ikäänkuin toinen ei pärjäisi omin avuin? 

Kun pitää hetken ovea auki toiselle, nostaa ne rattaat sinne bussiin tai kuuntelee edessä seisovan vanhuksen kuulumisia hetkisen kassajonossa ei menetä mitään, mutta saattaa antaa aika paljon.


Tässä omat vankkurini, jotka lasten kanssa painavat noin 20 kiloa. 
Ei mitenkään liian helpot pysäyttää kun joku päättää hypätä tielle.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Täällä toinen mielensä pahoittaja! Turun busseissa ihmiset vain laskevat katseen maahan etteivät vaan joudu auttamaan...Kerran kun en meinannut päästä bussiin niin kuski vain huusi: en saa laskettua enää alemmas! Ei viitsinyt sitten tulla auttamaan...-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain kerran apua ja kiittelinkin siinä, ja se nainen ei katsonut mua päinkään. :D Ilmeisesti hänkin joutu ihan vasten tahtoaan auttamaan, et bussi pääsee jatkamaan. On se kamalaa joutua kontaktiin ihmisten kanssa...

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe