No more deadlines

22.15


Blogin hiljaiselo viime päivinä selittyy intensiivisellä ennakkotehtävien askartelemisella. Koko viime viikko kului niin, että kaikki ylimääräinen energia kului silmät ristissä näyttöä tuijotellen, ja vain kaikkein pakollisimmat kotityöt tulivat hoidettua.

Uni on jäänyt todella vähälle, ja viime yönä nukuin peräti lähes kolme tuntia. Hyvää treeniä tulevia yövalvomisia varten? No joo, ei mitään kovin fiksua puuhaa, mutta minkä sille voi, jos on luovimmillaan öiseen aikaan. Sitä paitsi päivisin tehtäviä voi tehdä vain Felixin päiväunien aikana - siis jos tyyppi sellaiset suostuu nukkumaan.

Nyt asiaan tulee (ehkä) muutos, sillä kävin tänään palauttamassa tehtävät Helsinkiin. Siis yhteen koulutukseen. Turun tehtävät julkaistiin tänään, joten hengähdystauko jää aika lyhyeksi. Nyt aion kuitenkin parina päivänä nukkua hyvin, ottaa rennosti ja siivota! Kuinka onnellinen olenkaan, kun on aikaa tiskata, pestä pyykkiä ja imuroida.

Hyvää yötä kaikille muillekin. Nauttikaa oman sängyn lämmöstä ja nukkukaa makeasti monta tuntia!


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. ÄÄK miten hienoja. Milloin selviää mihin kaikkialle pääsit?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuun alussa on sekä Turun että Helsingin pääsykokeet, ja toukokuun aikana tulee tieto pääsikö edes sinne asti. :D

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe