Kuulumisia

23.31

Viimeiset pari päivää ovat olleet tavallista kiireisempiä, ja olen ollut tavallista väsyneempi. Olen tehnyt kaikenlaisia työjuttuja, ja suunnitellut tulevaa. Kun Felix on ollut nukkumassa, olen itsekin koittanut nukkua, tai vaihtoehtoisesti koittanut selättää loputtomasti kasvavaa pyykkivuorta. Mutta ei minusta sen enempää. Felix on puuhaillut paljon merkittävämpiä juttuja.


Harri teki väliaikaisen esteen olohuoneen ja eteisen välille, jonka avulla Felixin leikit rajoittuvat olohuoneeseen, kun toisella puolella kämppää vaikkapa imuroidaan tai lajitellaan pyykkiä. Felix ei oikein innostunut siitä, että äiti oli väärällä puolella seinämää, joten hän päätti nousta tukea vasten seisomaan, jotta olisi paremmat mahdollisuudet komentaa äitiä. Nyt sitä sitten koitetaan nousta seisomaan vähän joka paikassa.

Felix on kova poika komentamaan. Hän on äänessä joka paikassa ja koko ajan, paitsi kun on liian keskittynyt nakertamaan kurkkua tai maissikakkua. Felixin höpöttely on monipuolista juttelua, ja olen aivan varma, että hän on jo muutaman kerran sanonut äiti. Harrikin koittaa kovasti opettaa Felixille "äitiä," ei siis "isää" mikä on aika hauskaa ja söpöä.

Felix tykkää läheisyydestä. Hän tykkää köllötellä kainalossa ja halia, mutta ei kuitenkaan liian kauaa. Felix on oppinut antamaan äidille pusuja, ja äidin antamat pusut saavat hänet nauramaan. Felix on oppinut mitä tarkoittaa "ei," ja hän yrittää kelmisti hymyillä kun häntä kielletään. Ehkä kerran tai kaksi hän on jopa totellut.

Felix on kova tutkimaan asioita. Kiinnostavimpia ovat johdot, korut ja kännykät, joihin hän jaksaa keskittyä pitemmänkin aikaa. Kun Felixillä on tylsää, sen huomaa, ja silloin hänen kanssaan täytyy leikkiä. Felix on kiltti ja helppohoitoinen lapsi, joka kiukuttelee vain nälkäisenä tai väsyneenä.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihana tää sun blogi :) löysin vasta äskettäin, joten en kaikkea vielä tiedä. Huomasin, että olet naimisissa? onko mitään postausta häistä? olen itse menossa naimisiin ja olisi kiva nähdä kuvia ja kertomuksia muiden häistä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Ja onneksi olkoon, ihana juttu! En ole tosiaan tehnyt minkään näköistä päivitystä meidän häistä, mutta ei ollenkaan huono idea! Hääpäivän aikoihin se kävi mielessä, mutta jäi tekemättä, joten ehkä sitten (lähi)tulevaisuudessa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!

Subscribe