Felix täytti tänään kahdeksan kuukautta, ja kävimme myös neuvolassa. Poika oli ylittänyt 70 sentin ja 8 kilon rajapyykin, ja oli taas kerran reipas väsymyksestä huolimatta. Neuvolakortin mukaan Felix on kehittynyt "rauhallisesta vauvasta" "Iloiseksi, veikeäksi ja ihanaksi pojaksi."

Meillä on ihana neuvolantäti Eeva. Hän ei ole aivan vastavalmistunut, vaan muistelee sitä aikaa, kun Kekkonen oli presidentti. Huomaan, että saamme välillä hiukan erilaisia neuvoja kuin muut, joiden terveydenhoitaja on hieman nuorempi, mutta Eevan vastaanotolla minulla on aina hyvä ja turvallinen olo. Luotan täysin hänen monen vuoden kokemukseensa.

Olemme onnekkaita, koska meillä on myös varaneuvolantäti Anne, joka opastaa meitä puhelimitse ja Facebookin välityksellä, kun jotain unohtuu neuvolassa kysyä. Oman neuvolamme päivystävä puhelin on auki tunnin per päivä, ja silloinkin usein varattuna. On siis aika huippua, että lähipiiristäkin löytyy ammattitaitoisia ihmisiä, joiden puoleen kääntyä kun pahin äitiyskriisi iskee päälle. Annelta saimme hyviä neuvoja esimerkiksi unikouluun, joista olen äärimmäisen kiitollinen.

Vaikka näihin ihaniin neuvolantäteihin luotankin, on vauvan kanssa hyvä pitää oma järki mukana. Jokainen äiti tuntee oman lapsensa, ja osaa kuunnella hänen tarpeitaan. Kerran meillä oli neuvolassa sijainen, joka ehdottomasti kielsi kalan antamisen Felixille, johtuen pojan muista allergioista. Seuraavalla kerralla Eeva käski antaa kalaa piankin, ja puhelimessa Anne totesi, ettei asialla ole mikään kiire. Monesti apua etsiessä saa monta erilaista, täysin ristiriitaistakin neuvoa, mutta lopulta jokainen tekee itse ratkaisunsa. Parhaat ratkaisuni ovat syntyneet silloin, kun olen kuunnellut itseäni.

Kauniita unia toivottaa Felix! Voisin myöhemmin kertoa miten meidän unikoulumme onnistui. Miltäs kuulostaa?