Julkkiksia vai juntteja?

22.52

Myönnän heti kättelyssä, että kotiäitinä (kyllä, sellaiseksi minut kai nyt määritellään) tulee toisinaan katsottua vähän turhankin paljon telkkaria. Voisi siis sanoa, että tiedän mistä puhun, kun haluan arvostella ohjelmatarjontaa. Televisiosta tulee katsottua myös kaikenlaista roskaa, mutta eipä sieltä paljon muuta nykyään tulekaan.

Kukaan, kenellä on televisio, ei varmasti ole onnistunut välttymään tosi-tv:ltä. Aluksi se oli ihan kiinnostava suuntaus, mutta sitten jokin meni pahasti pieleen. Koska tosi-tv:n tuottaminen on edullista, ohjelmia alkaa yksinkertaisesti olla liikaa. Joka ikistä ammattiryhmää kohden on tuotettu vähintään yksi ohjelma. Samoja formaatteja käytetään monissa maissa, ja kaiken huippu on se, että meillä näytetään myös puolet Ruotsissa tuotetuista ohjelmista. Kanavia on enemmän kuin ikinä, mutta niiltä tulee pelkkiä reality-uusintoja.




Realityohjelmat ovat luoneet kokonaan uuden ihmisryhmän, tosi-tv-julkkikset. Etuliitettä on hyvä näiden henkilöiden kohdalla käyttää, jotta jokaiselle tulee selväksi, että näiden ihmisten julkisuusarvo on lähinnä täyttää Seiskan sivuja. "Oikeat" julkkikset taas pääsevät osallistumaan kaikenlaisiin kilpailuohjelmiin, ja tällä hetkellä onkin mahdollista nähdä samojen tyyppien ryömivän viidakossa, opettelevan salsaa, jäätanssia tai uimahyppyjä, järjestävän tavallisille pareille häitä, kokkaamassa toisilleen aterioita tai remontoivan yhdessä loma-asuntoja. Uusin älynväläys oli heittää heidät BB-taloon.

Realitytelevision ongelma ei ole sen idea, vaan sen nykyinen käyttötarkoitus. Tuntuu, että ohjelmien henkilöitä on tarkoitus vihata, sääliä tai ylenkatsoa, sen sijaan, että heihin voisi samaistua. Onko nykyohjelmien tarkoitus tehdä meistä tunnekylmiä ääliöitä? Miksi turrutamme aivomme istuen vastaanottimien äärellä, tuntien itsemme paremmiksi kuin juntit, jotka ovat vallanneet telkkarimme? Miksi ihmisten täytyy saada pilkata muita, jotta he tuntisivat oman olonsa paremmiksi?

Heräsin, kun istuskelimme meillä kavereiden kanssa, ja tv oli siinä sivussa auki. Tietysti siellä pyöri taas joku urpo, jonka tekemisiä ja sanomisia nauroimme. Hetken päästä aloin miettiä, kuka loppujen lopuksi todella on urpo - se, joka menee ohjelmaan, vai se, joka niitä jaksaa katsoa ja nauraa. Aika köyhää huumoria. Teen itselleni lupauksen: en aio katsoa enää yhtäkään ohjelmaa vain siksi, "ettei tule muutakaan."

Lopuksi haluan antaa kunniamaininnan säännön vahvistavalle, erittäin positiiviselle poikkeukselle. Eilen alkoi Erilaisten äitien toinen kausi, jota olen (tavoistani poiketen) odottanut jo pitkään. Eilinen jakso oli hyvä, koskettava, ja se tarjosi erilaisia näkökulmia äitiydestä, kuten viime kaudenkin jaksot. Tämä taitaa olla äitien keskeydessä nyt aika kova juttu, ja me kaikki salaa käperrymme nenäliinojen kanssa sohvan nurkkaan muistelemaan omaa odotusaikaamme ja synnytystä. Parasta ohjelmassa on sen positiivisuus ja elämänmyönteisyys. Eikä haittaa vaikka kyynikot katsovat ohjelmaa silmiään pyöritellen, sillä se ei ole pois kuin heiltä itseltään.

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe