Tehokkaan arjen salaisuus

12.50

Äitinä sitä huomaa, miten vähän onkaan saanut päivisin aikaiseksi ennen lapsia. Nykyään pesen koneellisen pyykkiä, korjaan keskimäärin sata lelua, tiskaan, imuroin, laitan ruokaa ja huolehdin omista ja lapsen rutiineista päivittäin. Eilen noiden hommien lisäksi siirtelin huonekaluja ja järjestelin laatikoita, ja sitten illalla valitin Harrille, miten en taaskaan ole saanut mitään aikaiseksi.

Vaikka välillä moitin itseäni laiskaksi ja saamattomaksi, olen oikeastaan todella tehokas tapaus. Tänäänkin paistoin pekonia, täytin tiskikonetta ja siivosin keittiötä samaan aikaan, ja tulipa siinä palovaroittimen toimintakin testattua!

Kotiäitiys on joskus vähän tylsää, se on rehellinen mielipiteeni. Kaipaan työelämässäkin jatkuvasti itseni haastamista, ja toimin parhaiten pienen paineen alla. Nautin siitä, kun saan paljon aikaan, ja oikeastaan myös vaadin sitä itseltäni. Nautin kotona olemisestakin, enkä mielelläni laittaisi lapsiani kovin pieninä hoitoon, mutta samalla kaipaan juuri niitä työelämän haasteita. Tietyllä tavalla koen ehkä syyllisyyttä siitä, että Harri käy töissä, ja minä en. Osaisinpa oppia arvostamaan itseäni enemmän.

Lupaan tästä lähtien yrittää muistaa tehokkaan arjen salaisuuden, jonka aion paljastaa myös muille vanhemmille. Eli kuinka käyttää aika mahdollisimman hyödyllisesti? Käytä se lapsesi kanssa. Yksikään oman lapsen kanssa vietetty hetki ei ole hukkaanheitettyä aikaa. Halaa, kutita, naura ja suukota, sillä mikään muu ei ole yhtä tärkeää ja palkitsevaa.

Kun seuraavan kerran ajattelen, etten ole saanut mitään aikaan, aion katsoa näitä kuvia ja miettiä, ettei sillä ole niin väliä.


You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Just niin Mere <3 Laatuaikaa,sitä ei kannata vähätellä,Hyvin tehty! Ja Felix sanois: Oho,PÖÖ :)

    VastaaPoista
  2. Läsnä lapselle - siinä on riittävästi tavoitetta loppuelämäksi :) Jos siinä ohessa pystyy olemaan joskus onnistuneesti muutakin kuin äiti, vaikkapa toisinaan ihan melko ihastuttava puoliso tai erinomainen ystävä, niin luulen, että ihan tarpeeksi on jo toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on. Kunpa sen vaan osais pitää mielessä!

      Poista

Kiitos kommentista!

Subscribe