Felixillä on neljän kuukauden iässä todettu maitoallergia. Imettäminen ei onneksi ole tuottanut minulle missään kohtaa ongelmia, ja tarpeen tullen hänelle on annettu jauheesta valmistettavaa kliinistä maidonkorviketta. Muistan miten olin kerran ostanut kokeiluun vähän erilaista, soijapohjaista korviketta, ja sain Harrilta epätoivoisen puhelun työkeikalle: "ei kelpaa, ei suostu syömään." Oma taukoni menikin sitten vessassa imettämässä, ja hyvin siitäkin loppujen lopuksi selvittiin.

Ongelmia kuitenkin tuli kesän jälkeen, kun Felix kieltäytyi juomasta sitä Nutrician korviketta, joka ennen oli ihan hyvin maistunut. Vesikään ei kelvannut, joten hoitoon laittaminen kävi vähän haastavaksi. Äitiysneuvolassa minua käskettiin lopettamaan imetys, kun olin siitä ja raskaudesta niin poikki, ja yritin siinä sitten selittää, ettei asia ollut ihan niin yksinkertainen.

Kun kipeitä supistuksia alkoi olla päivittäin, Varasin viimein soittoajan allergian todenneelle erikoislääkärille. Saimme luvan kokeilla soija- ja kauramaitoa, jotka ovat maistuneetkin hyvin. Olemme myös varovasti maistelleet tavallisia maitotuotteita, kuten jogurttia ja juustoa. Tänään kävimme asian puitteissa lasten ja nuorten polilla. Useimmat pikkulasten allergiat lähtevät kahteen ikävuoteen mennessä, ja niin näyttää onneksi käyvän tässäkin tapauksessa.

Lopetin imetyksen kertaheitolla, ja päinvastoin odotuksiani, se ei tuottanut Felixille minkäänlaista ahdistusta. Sen sijaan olin itse salaa vähän surullinen, kun olin imettänyt vauvaani "vain" 11 kuukautta sen suunnittelemani vuoden sijasta. En olisi kuitenkaan voinut lopettaa imetystä parempaan aikaan, sillä supistukset johtuivat umpisuolen tulehduksesta, ja pian sen jälkeen jouduinkin leikkaukseen ja moneksi yöksi eroon Felixistä.


Loppupeleissä olen tyytyväinen imetyksen kestoon, sillä se oli meidän perheemme tarpeisiin juuri sopiva. En kuitenkaan ole ikinä ymmärtänyt sitä, miten imetystä pidetään jonkinlaisena hyvän äitiyden mittarina. Vaikka imetystä suositellaankin, jotkut äidit tekevät päätöksen olla imettämättä, tai imettää vain vähän aikaa. Tai sitten sen päätöksen tekee lapsi.

Jokaisella tuntuu olevan oma käsitys siitä, miten ja missä mittakaavassa imetys tulisi suorittaa. En edes lähde ottamaan kantaa mammapalstojen kiivaaseen keskusteluun, mutta toivon jokaisen äidin hoitavan vauvansa ruokkimisen juuri siten, miten itsestä tuntuu parhaalta - muiden paidan alle vilkuilematta.

Läheisimmät ystävät ovat jo oppineet, että täältä suunnalta ei paljoa sympatiaa heru, jos valittaa väsymystä. Välillä kaverini varmaan toivovat, että olisivat pitäneet mölyt mahassaan välttyäkseen jäätävältä katseeltani. Joinain päivinä on vain parempi suosiolla olla menemättä ihmisten ilmoille.

 No ehkä en ole ihan niin kamala, ainakaan omasta mielestäni, mutta väsynyt kyllä olen. En edes tiennyt mitä on olla oikeasti väsynyt, kunnes minusta tuli äiti. Voin myös todellisen väsymyksen kokeneena kertoa, että ihminen ei toimi, eikä ole oma itsensä

Felixillä ei todettu koliikkia, mutta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana maha kuitenkin vaivasi meidän pientä poikaa kovasti. Lisäksi unirytmi oli jo mahasta asti ollut sellainen, että pisin valveillaoloaika sijoittui keskelle yötä. Näiden tekijöiden lopputuloksena valvoimme vuorotellen lähes koko yön, lähinnä roikottaen Felixiä kainaloiden alta, sillä se oli ainoa asento jossa itku tuntui välillä helpottavan.

Neljän kuukauden iässä Felix nukkui ensimmäistä kertaa kokonaisen yön putkeen. Tätä riemua jatkui lähes kaksi viikkoa, ja sen jälkeen hän alkoikin heräillä yhä useammin yön aikana. Neuvolan ohjeiden mukaan annettiin iltaisin riisivelliä ja kokeiltiin ties mitä temppuja, joista saatiin hetkeksi helpotusta.

Kun Felix oli kahdeksan kuukautta, ja heräili yöllä edelleen vähintään puolentoista tunnin välein, päätin aloittaa unikoulun. Lopetin yöllä imettämisen kertaheitolla, ja Felix tajusi homman nimen aika nopeasti. Sen jälkeen hän on enimmäkseen nukkunut yhtäjaksoisia yöunia, mutta aina silloin tällöin tulee hampaita tai uusien asioiden oppiminen aiheuttaa levottomuutta. Ja sitten taas valvotaan.

Onneksi päiväunet on keksitty. Ja kahvi. Ainiin ja kaikki ne äitiyden ilot ja hetket, jotka saavat koko väsymyksen tuntumaan yhdentekevältä. Niillä mennään ja nukutaan kun ehditään - ehkä jo ensi vuonna!

Rintaliivit ovat sitten ihan asia erikseen. Raskausaikana oli koko ajan ostettava isompia ja isompia rintsikoita. Olin jo ennen synnytystä ostanut parit imetysliivit Hennesistä, mutta ne olivat käytössä ihan kamalia! Sivussa oleva metallituki ei pahemmin tukenut, vaan painoi kummastakin päästä kylkiä. Kappahlista löysin kivoja liivejä, tosin ilman toppauksia, eivätkä liivinsuojuksetkaan aina tunnu pysyvän asemissaan. Kesällä on tullut käytettyä kaikenlaisia olkaimettomia toppiviritelmiä, joita saa olla koko ajan nostelemassa.

Olen ollut yllättynyt ulkoisista paineista, joita olen kohdannut viimeisen seitsemän kuukauden aikana. Kun vauva alkaa itkeä kaupassa, saan kiukkuisia katseita muutamalta kanssa-asiakkaalta. Kahvilassa vaunuista kuuluvat riemunkiljahdukset saavat posket punottamaan.

Ja se imetys! "Häiritseeköhän jotakin nyt mielikuva rintaa imevästä lapsesta - olenhan sentään peittänyt tämän kammottavan näyn rievulla." Monet äidit kokevat paineita imetyksen onnistumisesta jo ihan neuvolankin puolesta. Onhan se vähän vaikeaa, jos imettää saa vain kotona...

Entä sitten kun lähtee ulos yksin? Ei riitä se, että itsellä on ikävä vauvaa, sillä arvostelijoita kyllä riittää. Erityisesti sosiaalisen median ansiosta on helppoa tehdä johtopäätöksiä, leimata, tuomita ja kommentoida. Jos lapsi on turvallisessa paikassa hoidossa pari kertaa kuussa, en näe ulkona syömisessä ja viinilasin nauttimisessa mitään väärää.

Niin tai näin, meidän mutsien tekemisistä tuntuu aina joku vetävän herneen nenään. Kun minusta tuli äiti, en lakannut olemasta minä. Minunkin on päästävä välillä ulos neljän seinän sisältä. Minunkin on haettava ruokaa kaupasta, ja minäkin tarvitsen uusia vaatteita. Haluan jopa silloin tällöin käydä kahvilla. Jos lapsi on itkuinen, pitäisikö silloin juoda kahvit suosiolla oman keittiönpöydän ääressä?

En ole mikään supersankari. Teen virheitä. En ole täydellinen äiti, mutta paras omalle lapselleni. Tykkään olla äiti ja rakastan poikaani. Se riittää minulle.