Harrilla alkoi tällä viikolla ensimmäinen kesäloma ties kuinka moneen vuoteen - yrittäjän elämää ja niin edelleen... Ennen sitä piti tietenkin hoitaa kaikki juoksevat asiat kuntoon ja me olimme lasten kanssa pitkiä päiviä keskenämme, kun isommatkin jäivät pari viikkoa sitten myös lomalle. Onneksi yrittäjänä työajat ovat kuitenkin puolin ja toisin joustavia ja onnistuimme järjestelemään kummallekin sen verran unta että pärjää.
Tämä koko perheen ensimmäinen lomaviikko on mennyt oikeastaan asioita hoidellen ja kotia siivoten, kun onnistuin saamaan jostain jonkun kesäköhäpöpön. Eikö se ole aika tyypillistä, sairastaa lomalla? Ikään kuin pää olisi ilmoittanut kropalle, että kohta on kaksi aikuista pyörittämässä näitä päiviä, niin nyt olisi sitten hyvä hetki sairastua. Onneksi lapset ovat päässeet isäni ja siskoni ansiosta kauan odottamalleen kesäleirille, ja keskenämme ollaan sitten puistoiltu ja pidetty leffailtaa.
Tämä koko perheen ensimmäinen lomaviikko on mennyt oikeastaan asioita hoidellen ja kotia siivoten, kun onnistuin saamaan jostain jonkun kesäköhäpöpön. Eikö se ole aika tyypillistä, sairastaa lomalla? Ikään kuin pää olisi ilmoittanut kropalle, että kohta on kaksi aikuista pyörittämässä näitä päiviä, niin nyt olisi sitten hyvä hetki sairastua. Onneksi lapset ovat päässeet isäni ja siskoni ansiosta kauan odottamalleen kesäleirille, ja keskenämme ollaan sitten puistoiltu ja pidetty leffailtaa.
Kiireisenä minua on pitänyt myös vauva. Hän on ihana, iloinen ja jo kaksi kuukautta vanha, käsittämätöntä! Hän viihtyy parhaiten sylissä mutta innostuu sitterin yläpuolelle kumartuvista, ilmeilevistä isosisarusten naamoista. Kaiken lisäksi hän saa huomenna nimen! Vitsi miten jännittävää. Minun ja Harrin lisäksi nimen tietää vain ystäväni joka myös siunaa vauvan. Olen nähnyt vain vähän painajaisia siitä miten juhlat menevät katastrofaalisesti pieleen, joten vaikka näitä kekkereitä innolla on odotettukin, olen tottavie iloinen kun ne ovat ohi ja pääsemme ihan vaan lomailemaan. Taidankin laittaa nimiäisten puitteissa ihan kilpailun Facebookiin!
Sellaista kuuluu tänne.
Olisiko muuten jotain kivoja kotimaan matkavinkkejä heittää meidän perheelle?
Sellaista kuuluu tänne.
Olisiko muuten jotain kivoja kotimaan matkavinkkejä heittää meidän perheelle?
Voitteko uskoa miten kivalta tuntui viikonloppuna pitkästä aikaa ja kerrankin vetää juhlamekko päälle ja punaa huuliin? Eilen juuri muutaman Varpulaisen kanssa vitsailtiin, että voitaisiin laittaa pystyyn tyyliblogi, jossa esiteltäisiin lemppariverkkarit, tutoriaali mutsinutturaan ja niin edelleen. Vauvan kanssa elämä on aika suloista vaikka paidassa olisikin maitotahroja, mutta kyllä se vaihtelu on toisaalta se juttu. Vauvan kanssa juhlimaan siis!
Mahtava blogiyhteisömme Varpublogit täytti hiljattain jo yhden vuoden ja juhlistimme synttäreitä lauantaina Varpugaalan merkeissä Pimiö Loungen tiloissa keskustassa. Melkein kaikki olivat vetäneet ykköset päälle ja lähteneet juhlimaan, meitä oli paikalla 17 ja yksi vauva meni siinä meiningeissä hyvin ja käyttäytyikin vielä oikein hienosti. Poistuimme juhlista silti ensimmäisinä, kun ilta jatkui muilla vielä Saaristobaariin.
Me pidettäisiin näitä bileitä varmaan harva se viikko, jolleivät järjestelyt veisi niin paljon aikaa, sillä hauskaa meillä riittää aina. Tällä kertaa nautittiin Deligo Cateringin, Rostenin ja Laitilan sponssaamista tarjoiluista, toistemme seurasta ja siitä, että meillä oli paikalla kuvaaja, Ronja Siitonen, eikä kenenkään tarvinnut kerrankin stressata kuvien ottamisesta. Illan aikana kaikki palkittiin myös leikkimielisin diplomein, minut esimerkiksi palkittiin Vuoden vauvakupla-tittelillä, Arteflosin sitomalla, upealla kukkakimpulla ja PUF:in lahjakortilla, joka jo kovasti polttelee taskussa.
Itsehän en tietenkään ollut viikonlopun ainoa voittaja. Eilen nimittäin päättyi upea "turkulainen äitiyspakkaus"-arvonta ja tällä kertaa voittoon itsensä taisteli blogiin nimimerkillä Susaruu kommentti: "No tietty turkulaisessa äitiyspakkauksessa pitäis olla turkulaisen sormiruokamuija Marjutin kirjoittama kirja Simppeliä sormiruokailua!" Paljon onnea!
Vitsi miten mahtava määrä osallistujia ja loistavia ideoita tähän arvontaan tuli! Tekisi mieli koota toinen pakkaus arvottavaksi teidän ehdotustenne perusteella. Tämä oli kyllä niin hauska homma, että kuka tietää koska ja mitä seuraavaksi keksitään. Kiitos kaikille osallistuneille!
Raskausajan vaikutuksesta mieleen puhutaan kovin vähän, tai sitten ne keskustelut eivät ole osuneet omaan silmääni. Toki muistetaan mainita hormoonit ja niiden aiheuttama herkkyys, ehkä huonotuulisuudestakin on joskus ollut puhetta. Odotus ja lapsen saaminen ovat kuitenkin valtavan isoja juttuja, nostaen pintaan ihan kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Joskus omat tuntemukset voivat olla jopa pelottavia, mutta ne eivät ole vaarallisia tai kiellettyjä.
Jokaisessa raskaudessani on ollut jossain kohtaa pitempi epäsosiaalinen vaihe, tarkoittaen sitä etten ole halunnut nähdä oikeastaan ketään. Ei kyse ollut siitä että mun ympärillä olijoissa olisi mitään vikaa ollut, vaan ennemmin tunsin itseni jollain tavalla vialliseksi. Vasta kun uskalsin ensimmäisen kerran kertoa asiasta jollekin, sain kuulla tämän olevan oikeastaan aika yleistä.
Nyt kolmannella kerralla olen oppinut jo hyväksymään tarpeeni vetäytyä omiin oloihini ja onneksi niin näyttävät tehneen ystävänikin. Tuntuu tosi ihanalta huomata etten menetä mitään tai ketään siksi, etten aina jaksa pitää yhteyttä tai nähdä. Päinvastoin nyt kun nämä viimeiset raskausviikot tuntuvat kuluvan madellen, mun ystävät ovat kutsuneet kylään, lähteneet lounaalle, tulleet raivaamaan tiskipöytää ja tarjoutuneet pitämään lapsia. Sitten toisaalta on ihanaa, kun ystävät raahaavat hiukan vastentahtoisenakin kahville, jonka jälkeen huomaat miten tarpeeseen se tulikaan.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, eli täydellisiin babyshowereihin, jotka mulle järjestettiin siis jo reilu kuukausi sitten. Mulla oli joku hyvä syy lykätä niistä kirjoittamista, joka sittemmin on unohtunut, mutta koska kyseisten juhlien vaikutukset kantavat yhä tähänkin päivään asti, ei mielestäni ole yhtään myöhäistä kirjoittaa niistä! Nimittäin juuri kummitädin virkaan nimetty ystäväni ilmoitti juhlien alkajaisiksi, että tarkoitus on vaan hukuttaa mut rakkauteen ja juuri siinä kyllä onnistuttiin aivan täydellisesti.
Juhlat aloitettiin kilistelemällä jonka jälkeen vatsat täytettiin lohella, bataattiranskalaisilla ja salaatilla, ja kunnon lounas heti kärkeen oli oikeasti aivan täydellinen juttu. Ohjelma oli mun toiveiden mukaan juuri sopivan rentoa, esimerkiksi arvuuttelimme vauvan saapumispäivää, pituutta, painoa ja niin edelleen, sekä kilpailimme siitä kuka keksii nopeiten listan tyttöjen nimiä, yhden kullekin aakkoselle. Juhlijoista otettiin myös kuvat ja he saivat lisätä terveisiä oman kuvansa viereen suloiseen vieraskirjaan, jonka sitten tietysti sain mukaani.
Lahjaksi sain Annukan kokoaman, täydellisimmän näkemäni vaippakakun, jonka sisällön voit käydä kurkkaamassa täällä, sekä lahjakortin, minnekäs muualle kuin ihanaan Greenlipsiin. Yhtä lailla fiilistelin lahjan lisäksi, ellen jopa ihan pikkuisen enemmän sitä, että ystäväni olivat kirjoittaneet mulle kirjeet siitä, miksi he pitävät minua hyvänä äitinä. Myös Harri ja lapset olivat kirjoittaneet omat kirjeensä, joista lasten kommentit löytyvätkin edellisestä postauksestani. Onneksi sain lukea kirjeet rauhassa kotona, kun hanat aukesivat jo ensimmäisen kohdalla ja istuin loppuillan aivan pöllähtäneenä sohvalla, juurikin siitä rakkauden määrästä.
Joten kiitos vielä kerran rakkaat ystävät.
Ei siksi, että järjestätte mulle huikeita yllätyksiä, vaan teidän rakkaudestanne ja siitä että olette.
Jokaisessa raskaudessani on ollut jossain kohtaa pitempi epäsosiaalinen vaihe, tarkoittaen sitä etten ole halunnut nähdä oikeastaan ketään. Ei kyse ollut siitä että mun ympärillä olijoissa olisi mitään vikaa ollut, vaan ennemmin tunsin itseni jollain tavalla vialliseksi. Vasta kun uskalsin ensimmäisen kerran kertoa asiasta jollekin, sain kuulla tämän olevan oikeastaan aika yleistä.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, eli täydellisiin babyshowereihin, jotka mulle järjestettiin siis jo reilu kuukausi sitten. Mulla oli joku hyvä syy lykätä niistä kirjoittamista, joka sittemmin on unohtunut, mutta koska kyseisten juhlien vaikutukset kantavat yhä tähänkin päivään asti, ei mielestäni ole yhtään myöhäistä kirjoittaa niistä! Nimittäin juuri kummitädin virkaan nimetty ystäväni ilmoitti juhlien alkajaisiksi, että tarkoitus on vaan hukuttaa mut rakkauteen ja juuri siinä kyllä onnistuttiin aivan täydellisesti.
Lahjaksi sain Annukan kokoaman, täydellisimmän näkemäni vaippakakun, jonka sisällön voit käydä kurkkaamassa täällä, sekä lahjakortin, minnekäs muualle kuin ihanaan Greenlipsiin. Yhtä lailla fiilistelin lahjan lisäksi, ellen jopa ihan pikkuisen enemmän sitä, että ystäväni olivat kirjoittaneet mulle kirjeet siitä, miksi he pitävät minua hyvänä äitinä. Myös Harri ja lapset olivat kirjoittaneet omat kirjeensä, joista lasten kommentit löytyvätkin edellisestä postauksestani. Onneksi sain lukea kirjeet rauhassa kotona, kun hanat aukesivat jo ensimmäisen kohdalla ja istuin loppuillan aivan pöllähtäneenä sohvalla, juurikin siitä rakkauden määrästä.
Joten kiitos vielä kerran rakkaat ystävät.
Ei siksi, että järjestätte mulle huikeita yllätyksiä, vaan teidän rakkaudestanne ja siitä että olette.
Viime lauantai-iltana tosiaan saavuimme raskaan mutta ihanan reissun päätteeksi anoppilaan lasten luo ja pääsiäisen viettoon. Saimme nauttia Suomen monimuotoisesta talvisäästä vielä näin keväälläkin, enkä edes sano tätä mitenkään sarkastisesti! Auringonpaistetta ja lumiukkokelejä vuoron perään, what´s not to love? Ainoastaan ajamiseen sää oli alkuviikosta huono, josta johtuen palasimme Turkuun vasta keskiviikkona puolilta päivin.
Sunnuntaina nukuttiin pitkään, syötiin rauhassa aamupalaa ja järjestettiin lapsille munajahti. Sää oli sellainen semihyvä, välillä paistoi aurinko ja sitten hetken päästä taas ei. Yritettiin ajoittaa ulkoilut aurinkoisiin hetkiin ja viihdyttiinkin useampi tunti, kun keksittiin mielekästä tekemistä.
Maanantain sää taas olikin sitten aika mielenkiintoinen. Ainakin Salon seudulla lunta tuli ihan lakkaamatta, päivän aikana noin 20 cm yhteensä. Moni tuttu tuntui kiroavan sakeaa lumisadetta, mutta me kyllä nautimme täysin rinnoin ja rakensimme iloisen lumiukon sekä heti perään hienon lumilinnan. Tuntien ulkoilun jälkeen nauratti kömpiä pääsiäissaunaan, joka tuli juuri sillä hetkellä niin tarpeeseen.
Tiistaina lumipilvet olivat tiessään ja luonto alkoi sulattaa eilisiä tuotoksiaan. Lumiukkomme koki jonkinlaisen kevätmasennuksen ja romahti päivän päätteeksi. Ei kyllä mikään ihme, talon seinustalla auringossa oli niin lämmin, että istuskelin siinä kirjoineni, teekuppeineni ja lapsineni tyytyväisenä pelkissä sisävaatteissa. Lapset rakensivat tyytyväisinä sohjolumesta kakkuja ja keräsivät ränneistä valuvaa vettä, mikä sopi minulle täysin, sillä eiliset rakennusprojektit kyllä tuntuivat koko kropassa.
Katsokaa nyt noita kuvia! Niin käsittämätöntä että ne on otettu vain kolmen päivän sisään, että oli vaan ihan pakko tallentaa tämäkin pääsiäinen. Voidaan sitten lasten kanssa muistella näitäkin ihania päiviä vielä vuosien päästä. Mikä onni onkaan mummola maalla!
Juhla juhlalta, päivä päivältä ja hetki hetkeltä lähestymme väistämättä hetkeä, jona nelihenkisestä perheestämme tulee viiden joukkue. Pääsiäinen on täällä, joka tarkoittaa maaliskuun kääntymistä huhtikuuksi, kuukaudeksi jona jännitämme, vietetäänkö jatkossa ensin minun vai vauvan syntymäpäiviä.
Mitä lähemmäs tulemme laskettua päivää, tuntuu olo aina vain tukalammalta. Uusia, mitä ihmeellisempiä vaivoja ilmaantuu joka toinen päivä, turhauttaa, väsyttää ja joskus suututtaakin. Kuten olen jo aiemmin kertonut, Harri on ollut tässäkin raskaudessa valtavan iso ja merkittävä tuki, jonka ansiota suurimmaksi osaksi taitaa olla se, että olen vaivojeni kanssa ja niistä huolimatta myös nauttinut raskaana olosta. Hän muistuttaa jatkuvasti olemaan armollinen itseäni kohtaan, kun tunnen etten tällä hetkellä ole äitinä ja vaimona riittävä. Se on aika ihanaa. Ja tärkeää.
Viime lauantai oli aika mallikas esimerkki sellaisesta päivästä, jona oli vain hyväksyttävä, että nyt mennään niillä voimilla mitä tällä hetkellä on käytettävissä. Minun oli tarkoitus lähteä Varpubloggaajien kanssa Loimaalle syömään hyvin ja tutustumaan paikallisiin yrityksiin ja jatkaa siitä sitten Stellan kanssa yökyläilemään hänen kummitätinsä luo Tampereelle. Pitkän harkinnan päätteeksi päädyin perumaan molemmat menot ja päivän mittaan totesin ratkaisun olleen oikea, vaikka illallakin vielä harmitti.
Sunnuntaina päätin jatkaa armollisella linjalla itseni kanssa. En ruoskinut itseäni siitä, ettei meillä oltu lauantain aikana uhrattu ajatustakaan virpomiselle. Paistoin myöhäiseksi aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja, Harri ja Felix hakivat oksat ja minä koristelin ne lasten kanssa kaikessa rauhassa. Ennen lähtöä päähän vedettiin kaapista löytynyt huivi ja kissalakki, sekä nenänpäihin vähän kajalia. Kello taisi olla lähemmäs viittä kun soitimme ensimmäistä ovikelloa, mutta se ei meidän virpojia haitannut ja hienon saaliinkin he saivat kotiin vietäviksi. Oli aika kiva huomata, että palmusunnuntainkin voi ihan hyvin viettää ilman stressiä.
Nyt me täällä vielä odottelemme muutaman päivän, että pääsemme anoppilaan jatkamaan pääsiäisen viettoa. Koittakaa tekin jaksaa muutama päivä ennen stressitöntä pääsiäistä!
Yhteistyössä KOKOO
Tiesittekö Turun Forumissa sijaitsevasta Legoleikkipaikka-KOKOOsta?
Muistan kun KOKOO tuli Turun Forumiin ja ihastelin sen raikasta ideaa. Kirjoitin blogiinkin testikierroksestamme, jonka jälkeen olin edelleen vakuuttunut idean toimivuudesta, vaikkei meidän reissumme ehkä sujunutkaan ihan niin hienosti kuin olisin toivonut. Lapset olivat silloin kovin pieniä ja intoa ja vauhtia oli vielä paljon enemmän kuin rakennustaitoa.
Nyt kun nuo rakkaat tuholaiset ovat kasvaneet jo paljon isommiksi ja rakkaus Legoihin on säilynyt, on heistä kehittynyt varsin taitavia rakentelijoita. Felix kokoaa mitä mielikuvituksellisimpia taloja ja ajoneuvoja omasta päästään, mutta osaa hämmästyttävän hienosti rakentaa myös ohjeen mukaan – meidän viisivuotias!
Uusi vierailu KOKOOhon on ollut siis suunnitteilla jo pitkään, mutta jäänyt ikävästi arjen jalkoihin ja sitä kautta unohtunut. Kunnes tuli se aika vuodesta, jolloin oli jälleen aika juhlistaa syntymäpäiviä. Halusimme kutsua F:n koko päiväkotiryhmän ja selasimme kuumeisina eri juhlapaikkoja, joista vain harvaan mahtui niin monta juhlijaa. Lopulta Harri löysi jostain KOKOOn, eikä ollut enää lainkaan epäselvää, missä Felixin viisivuotisjuhlat järjestettäisiin.
Juhlapäivänä saavuimme Forumiin sovitusti kymmeneltä, ripustimme takit naulakkoon ja lapset aloittivat mutkattomasti leikin. Sunnuntaiaamupäivä oli juuri eikä melkein täydellinen ajankohta, sillä KOKOOn vielä virallisesti ollessa kiinni lapset saivat leikkiä rauhassa omalla porukalla, eivätkä synttärit myöskään katkaisseet kenenkään vapaapäivän viettoa. Oli ihana seurailla lasten oman porukan dynamiikkaa ja tutustua oman lapsen päiväkotikavereihin edes muutaman tunnin verran, ja tietysti oli kiva nähdä miten innokkaita rakentelijoita joukosta myös löytyi.
Rakentelu keskeytyi kun oli aika siirtyä herkuttelemaan. KOKOOn synttäripakettiin kuului myös tarjoilu ja jokaiselle jaettiin annos joka sisälsi pillimehun, mehujään ja sopusuhtaisen määrän karkkia, sipsiä ja popcornia. Ruokailu sujui iloisesti yhteisen pöydän ääressä höpötellen, jonka jälkeen juhlijat palasivat omaan tahtiin takaisin leikkeihin. Syömisen jälkeen avattiin vielä lahjat ja Felix sai koota oman Legoukon muistoksi synttäreistä.
Kekkereiden päätteeksi en voinut kuin ihmetellä miten rennosti, omalla painollaan kaikki oli sujunut, sekä kiittää juhlaisäntäämme Oskaria mukavista juhlista. En ikinä ollut kuvitellut lastenkutsujen järjestämisen voivan olla niin helppoa. Enkä voisi kuvitella parempia synttärijuhlia tyypille, joka ennen joulua julisti: "äiti, kukaan ei voi rakastaa Legoja yhtä paljon kuin minä."
Kiitos yhteistyöstä KOKOO!
Synttäripaketista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.
Sä lohtu ihmisten.
Ihan ensiksi, on taas kiitettävä kaikista ihanista kommenteista ja viesteistä, joita sain edellisen postauksen jälkeen. Joulukiireiltä ja sen jälkeiseltä koomalta, jota voi kai rentoutumiseksikin kutsua, vastailin niihin aika viiveellä, mutta jokaisen olen lukenut erikseen ja useampaan kertaan. Ne merkkaavat oikeasti ihan todella paljon.
Joulu ei tietenkään sujunut niin stressittömästi kuin olin ajatellut, mutta sieltä se tuli, kiireestä ja ikävästä huolimatta. Ja se oli jälleen kerran ihana. Omasta stressittömyyspuheesta oli kuitenkin varmasti jotain apuakin, sillä aattoaamupäivänä päätin, ettei hermoilusta ole mitään hyötyä, ja päätin vain hymyillä ja nauttia. Se oli paras päätös aikoihin, sillä mikään ei olisi muuttunut murehtimalla sen paremmaksi.
Aaton vietimme Turussa, vieraillen sukulaisilla, ja sitten illalla kestiten osaa heistä. Saatiin meidän pieneen kerrostalokotiin taiottua aika ihana tunnelma, kasvisjoulupöytä joka näytti kelpaavan kaikille ja suklaajuustokakku, joka oli vastoin odotuksia aika herkullinen. Jouluaamuna otimme rauhassa, kokoilimme joulun tärkeintä lahjaa, Lego-paloasemaa, ja stressasimmekin kyllä hiukan, jos rehellisiä ollaan. Lähdöt aiheuttavat meillä vähän sellaista, mutta pääsimme lopulta ajallaan maalle jatkamaan joulunviettoa Harrin puolen perheen kanssa, eikä sielläkään ollut tunnelmasta lainkaan pulaa.
Juuri nyt istun kotona enkä oikein tiedä mitä tekisin. Tultiin kaupunkiin välipäiviksi tekemään töitä ja jätettiin lapset jatkamaan joululoman viettoa mummilaan. Stella ei ollut hereillä kun aamulla lähdimme, muttei häntä ollut kuulema harmittanut lainkaan kun hän oli herännyt. Itse asiassa kummallakaan ei oikeastaan ollut aikaa jutella puhelimessa kun soittelimme jokin aika sitten. Ehkä sitä on itsekin vaan koitettava pärjäillä nämä pari päivää, kun meidän pienetkin ovat noin reippaita. Koitetaan nyt tehdä jotain mitä ei normaalisti voitaisi. Käydään vaikka ruokakaupassa ihan kahdestaan! Hah hah.
Toivottavasti teidänkin joulunne on sujunut rauhallisissa merkeissä.
Onko mahdollisesti uudesnvuoden juhlinnasta tulossa vähän vauhikkaampaa, vai sujuuko se teilläkin oman perheen kesken?
