Hulinan ensimmäinen kesäleiri siis starttaa puoliltapäivin, ja lähtö olisi kymmeneltä. Vähän meitä jännittää, sillä aiomme nukkua kaikki samassa asuntovaunussa. Säätiedotuskaan ei näytä kovin lupaavalta, mutta parempi ettei anna sen lannistaa, vaan pakkaa iloisesti saappaat mukaan. Pakkaamisesta puheenollen, se on meillä vielä ihan vaiheessa, joten nyt on pakko lopettaa!

Ihanaa viikonloppua!

Moi, Felix täällä taas. Mulla olisi vähän asiaa kaikille taaperoille. Meidän tehtävämmehän on pitää äidit kiireisinä, sillä muuten he olisivat ihan työttömiä! Ja mä todella olen huolissani äitien työllisyystilanteesta. Tässä siis muutama vinkki, miten voit ihan pienellä vaivalla tehdä äidille lisää hommia. Nämä pikkujutut vievät vain hetken, jonka jälkeen voit taas keskittyä tärkeämpiin asioihin!



Hulinalla on vielä paljon opittavaa, mutta onneksi mä olen opastamassa häntä ja teitä muitakin. Tähän mennessä hän osaa vasta tehdä kakat ja nostaa äänenvoimakkuuden nollasta sataan. Ne tosin ovat olleet yllättävän tehokkaita...

No, tässä oli muutama esimerkki, toivottavasti pääsitte kärryille. Kiitos että otitte asian yhtä vakavasti kuin mä. Jatketaan yhdessä tätä äitien työttömyyden vastaista kamppailua.

Meillä äitibloggaajilla on silloin tällöin tapana kertoa miten arkipäivämme normaalisti kuluvat, mutta ajattelin nyt avata vähän enemmän tätä yöaikaa. Meidän yöelämämme on nimittäin sattuneesta syystä muuttunut aika paljon aktiivisemmaksi.


Meidän pian kuusiviikkoinen prinsessamme on laittanut perheemme unirytmit jälleen päälaelleen. Siinä missä isoveli nukkuu lähes poikkeuksetta kellon ympäri heräten vasta yhdeksältä, on tällä neidillä kunnon kitinäkonsertti päällä. Hän kyllä nukkuu koko ajan, mutta itkee, ähisee ja önisee unissaan, sillä jostain syystä vatsaa vääntää juuri öisin.


Tilanne ei onneksi ole niin paha, kuin aikoinaan (niin kovin kauan sitten) Felixin kanssa, mutta eihän tähän väsymykseen tietenkään totu. Tällä kertaa kuitenkin helpottaa tieto, tai oikeastaan kokemus, joka kertoo että tämäkin on vain ohimenevä vaihe. Ehkä jo vuoden päästä meillä nukutaan taas kokonaisia öitä?

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, eli "kuinka meidän yömme sujuvat", nukumme toistaiseksi Harrin kanssa vuorotellen. Toinen ottaa siis alkuyön kitinät vastaan, ja vuoroa vaihdetaan, kun väsymys käy liian kovaksi. Aamuvuorolainen sylkyttelee ja lohduttelee öhkivää vauvaa yhdeksään asti, jolloin Felix herää, ja neiti sitten vaipuukin syvään, katkeamattomaan uneen.


Ihan käsittämätöntä! Meidän lapset todella nukkuvat eri aikoihin, ja meillä vierailevat kaverit ihmettelevät, miten HULINA voi olla niin rauhallinen lapsi. Vaikka unet ja meidän vanhempien yhteinen aika tällä järjestelyllä jääkin vähäiseksi, on kuitenkin ihanaa voida viettää kummankin lapsen kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Ja sitäpaitsi, kuka muistaa valvoneensa koko yön, kun kuudelta aamulla, silmät ristissä saa ihailla niin kovin suloista pientä hymyä?


Kauniiden nukkuvien lasten kuvat ovat Instagramista. Jos haluat nähdä lisää, klikkaa @meretuulia!

Meidän juhannuksemme näytti viime vuonna tältä:

Kuvan ottamisen jälkeen lähdimme kaverimme mökiltä ajelemaan takaisin Harrin äidin luo, sillä ikävä Felixiä kohtaan kasvoi liian suureksi. Tänä vuonna molempien lasten hoitoon jättäminen edes hetkeksi tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta, mutta silti mielikuvani tästä juhannuksesta näyttivät niin kovin ruusuisilta. Kuvittelin pienen Felixin juoksentelevan peppu paljaana pellolla nautiskellen lämmöstä. Sitten olisimme laittaneet Hulinan vauvakavereineen viltille kuvattavaksi, jotta voisimme myöhemmin muistella, miten he viettivät ensimmäisen juhannuksensa yhdessä.

Todellisuudessa juhannuksemme näytti tältä:





Grillaukset hoidettiin sadekuurojen välissä, ja syötiin sisällä, mutta hyvää oli. Kesäkukat poimittiin tänään aamulla. Saunan lämmitys unohtui joka päivä, eikä sinne olisi mitään vihtaakaan ollut. Eikä edes aloiteta kokosta tai uimisesta! Juhannus ei tänä vuonna ollut kovin juhannusmainen, mutta erittäin hauska sen sijaan. Paitsi silloin kun anopin mielestä uni oli maistunut liian pitkään. Onneksi sillekin osattiin jo hetken päästä nauraa, niin kuin kaikelle muullekin, sillä sen verran mahdotonta on tämä porukka!

Tervetuloa mukaan Hulina, sinulla on monta juhannusta vielä nautittavana (ja kestettävänä)!

Jos kesälomareissullasi ajat Turusta Saloon, Salosta Turkuun tai hengailet muuten vain Salon lähellä, älä aja Design hillin ohi. Ellei se tietysti ole kiinni.

Jos design ei satu kiinnostamaan, kannattaa pysähtyä ihanan kahvilan takia. Herkulliset leivät, kakut, juomat ja suklaat houkuttelevat istumaan ja nauttimaan. Täällä lähdevesikin tarjoillaan puutarjottimelta ranskanpastillien kera!

Vielä ihan vähän aikaa sitten kirjoittelin turhautuneita päivityksiä siitä, miten Hulinan olisi jo korkea aika syntyä. Yhtäkkiä hän onkin jo tässä - ollut jo yhden kokonaisen kuukauden! Aika on taas kulunut valtavan nopeasti. Vauva-arjen ihanuus on sulattanut päivät yhdeksi isoksi möhkäleeksi siten, ettei niiden vaihtumista edes huomaa. Tai sitten kyse on väsymyksestä.

Hassua, miten paljon rennommaksi olonsa voi tuntea, kun lapsia onkin yhden sijasta kaksi. (Paitsi tietysti silloin kun molemmat lapset huutavat samaan aikaan kurkku suorana.) Ei perheemme tuntunut mitenkään vajaavaiselta kolmilukuisenakaan, mutta silti se tuntuu nyt jotenkin kokonaisemmalta. Minä olen kokonaisempi. Joka päivä katson perhettäni, ja tunnen suurta kiitollisuutta ja onnea. Kun on annettu jotain näin suurta, on siitä pidettävä hyvää huolta.

Yhden kuukauden ikäinen Hulina oli tänään yksikuukautisneuvolassa. Pituutta oli tullut yhdessä kuukaudessa 3,5 senttiä ja painoa yli kilon. Yhdessä kuukaudessa! Päivän mitat olivat siis 55,5 cm ja 4820 grammaa. Neuvolatäti totesi Hulinan olevan "tyytyväinen vauva, joka kasvaa hienosti rintamaidolla."

Kuukausi on sujunut mielestäni hyvin. Univelkaa on tietysti kertynyt, mutta tämä neiti on ollut selvästi helpompi kuin isoveljensä. Tai ainakin selvästi vähemmän vatsavaivainen. Sylissä hän viihtyisi mieluiten, kun taas pinnasänky on ihan syvältä. No, sehän ei haittaa Harria, joka oikein mielellään ottaa työpäivän jälkeen tirsat vauva rinnan päällä loikoillen. Se on aika sydämen sulattava näky.

Ainiin, tällä neidillä on nyt virallisesti kai nimikin. Tai ainakin maistraatissa virkailija luki nimen paperista, nyökkäsi hyväksyvästi ja sanoi että kelakortti tulee kahden viikon kuluessa postilla. Nimiäisiä on kovasti jo suunniteltu, ja eilen kävimme kuvaamassa niihin liittyviä kuviakin. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin. Tietokoneilla on tänään ollut kapina, ja niiden takia päivitys tulee näin myöhään ja loppuu nyt!

Hyvää yötä!

"Anna sen kiivetä, ei se muuten opi." Annan kyllä, mutta huomasitko että tässä on kiviä alla.
"Eikö se äiti anna sun syödä jäätelöä?" No ei ainakaan ennen ruokaa.

Teitpä miten tahansa, aina on joku, joka on eri mieltä. Usein löytyy porukasta myös se yksi, joka haluaa sen sinulle myös kertoa. Erilaisia tapoja olla äiti löytyy yhtä monia kuin itse äitejä. Kuka meistä voi muka sanoa mikä tapa on toista parempi? No okei, ehkä se, olla on lastenpsykologin koulutus...




Meidän kotonamme riidellään joskus, ja joskus myös huudetaan. Välillä väsytään taaperon kiukutellessa käyttäydytään itsekin lapsellisesti, ja kadutaan heti. Aina ei osata olla kärsivällisiä, eikä muisteta opettaa, ettei ruokapöydässä saa laulaa, eikä olohuoneessa syödä. Täällä on sotkuista silloin, kun äiti on väsynyt. Roskapussin vieminen unohtuu usein. Joskus toinen lämmin ateria korvataan tuhdimmalla välipalalla, ja joskus annetaan mehua, kun maidon ostaminen on unohtunut. Ruukkukasvit eivät viihdy meillä, toisin kuin villakoirat lattialla.

Meidän kotonamme myös lauletaan, leikitään ja nauretaan. Täällä halataan, suukotellaan ja peitellään unille. Meillä tehdään yhteistyötä ja joustetaan, tehdään asiat sitten kun lasten tarpeet on otettu huomioon. Meillä ratkaistaan yhdessä ongelmia, liittyivätpä ne omaan jaksamiseen, riitojen välttämiseen tai lapsen haastavaan kehitysvaiheeseen. Meidän kotonamme ihmetellään joka ilta, miten paljon näitä lapsia voikaan rakastaa, ja hiivitään hiljaa onnenkyynel silmäkulmassa pinnasängyn laidalle ihailemaan elämän suurimpia lahjoja.

Tiedostan olevani puutteellinen enkä ollenkaan täydellinen äiti, mutta se on kai lähinnä inhimillistä. Hyvä äiti minä kuitenkin olen, ja koska tiedän sen itse, ei minun tarvitse välittää niistä, jotka ovat eri mieltä. Minähän nämä lapset tunnen kuitenkin parhaiten, samoin kuin itseni.

Joten sinä äiti, joka yrität parhaasi, rakastat lapsiasi aina kuuhun asti ja takaisin, olet myös riittävän hyvä jättämään arvostelevat katseet ja kommentit omaan arvoonsa. Sinulla on oikeus hymyillä leveästi, koska lapsesi ovat parasta, mitä sinulle on tapahtunut. Ja sinä heille!

Mikä olisikaan parempi paikka viettää näitä lämpimiä päiviä, kuin leikkipuisto? Siellä taapero viihtyy, ja se on äidillekin suht helppo vaihtoehto. Plussaa on myös se, ettei kukaan voi katsoa lapsiperheitä kieroon, kun itsekin kuuluu sellaiseen!

Olemme viime aikoina viettäneet paljon aikaa testaillen Turun eri leikkipuistoja, ja täytyy sanoa, ettei tarjonta ole ollenkaan hassumpaa! Testaillessa on myös tullut vastaan jos jonkinmoista leikkikaveria ja vanhempaa, ja olen tullut siihen tulokseen, että puistokäyttäytymiselle pitäisi olla oma säännöstönsä. Aloitetaan nyt vaikka näillä muutamalla ohjeella.

1. Älä tupakoi puistossa. Älä edes sen läheisyydessä.
2. Kerää roskat!
3. Valvo mitä lapsesi puuhaa - vaikka lapsesi pärjäisikin itse.
4. Isoilla lapsilla ei ole asiaa puistoon näyttämään potkimisen ja lyömisen mallia.
5. Kaikilla lapsilla on samat oikeudet.
6. Ketään ei saa kiusata tai syrjiä.
7. Älä kutsu nuorta äitiä tädiksi, pliis.


Eli ihan perusjuttuja, ei mitenkään vaikeaa! Eniten harmittaa joidenkin isompien lasten ikävä suhtautuminen näihin pienempiin. Koska nehän aivan varmasti pilaavat kaikki leikit, ja jo etukäteen kostoksi on kiva olla iloisesti lähestyvää taaperoa kohtaan nuiva, sanoa ikäviä juttuja ja juosta edeltä juuri siihen keinuun, jota kohti taaperon hiukan hitaammat jalat ovat matkalla. Ei yhtään kiva, varsinkin kun vanhemmat juoruilevat keskenään, eivätkä puutu asiaan.

Onneksi puistossa on pääosin fiksua porukkaa. Voi kun kaikki kunnioittaisivat toisiaan, ja opettaisivat lapsilleenkin saman. Olisi aika paljon kivempi paikka tämä maailma.

Täältä kuittaa hyvin väsynyt ja äärimmäisen onnellinen äiti. Ai miksi? No esimerkiksi siksi, että...

...olemme tänään saaneet tutustua uusiin ihmisiin, ja Felixillä on ollut leikkikavereita.
...aurinko on paistanut.
...olen saanut rentoutua jalkahieronnassa.
...olen oman rentoutumishetkeni jälkeen saanut palata kotiin ihanien lasteni luo.
...saan kohta syödä Harrin tekemää salaattia.
...aion mennä tänään ajoissa nukkumaan

Ja muutenkin kaikki on oikein hyvin.
Hyvää yötä!

Kävimme tänään Kupittaalla puistossa leikkimässä, ja kiitin onneani, etteivät lapseni vielä ymmärrä pomppulinnojen ja liikennepuistojen päälle. Kolme euroa kymmenen minuutin hyppimisestä on mielestäni lievästi sanottuna ylihinnoiteltua. Liikennepuiston jonossa taas olisi saanut odotella moninkertaisen ajan verrattuna siihen aikaan, minkä itse polkuautoilla sai ajella. Olen alkanut harkita säästötilin avaamista, jotta minulla on sitten muutaman vuoden päästä varaa kustantaa tällaisia kymmen- ja viisitoistaminuuttisia.


Puistonpenkillä Hulinaa imettäessä ja Felixin leikkejä seuraillessa keskustelin aiheesta erään isoäidin kanssa. Hän harmitteli sitä, että täytyy kovin tarkkaan miettiä missä lastenlasten kanssa kulkee, kun kaikki lapsille suunnattu on niin kallista. Onhan se kurja sanoa lapselle, että voisitko ottaa tuon hiukan yksinkertaisemman jäätelöannoksen, kun se on aika paljon halvempi. Ja siitä herra jäätelökauppias osaa kyllä ottaa kaiken hyödyn irti.


Minulle kyse on periaatteesta. Mielestäni muovisen auton heilutuksessa istuminen minuutin ajan ei ole euron arvoinen asia. Haluan kuitenkin olla sellainen äiti, joka tarjoaa lapsilleen virikkeitä ja järjestää kivaa tekemistä. Kaikeksi onneksi siihen ei vaadita huvipuistolaitteita ja ilotulituksia, eihän lapsi ymmärrä mitä mikäkin maksaa.


En nyt lähde tekemään listausta kaikista erilaisista edullisista jutuista mitä lasten kanssa voi tehdä. Tai ehkä teenkin, mutta joku toinen kerta. Suosittelen kuitenkin tsekkaamaan oman paikkakunnan ilmaistapahtumia netistä.


Kaupungeilla on omilla sivuillaan tapahtumakalentereita, samoin kuin monilla matkatoimistoilla, mutta itse tykkään käyttää monille vielä tuntematonta whatsup-sivustoa. Sieltä voi etsiä Facebookissa ilmoitettuja tapahtumia kaupunkikohtaisesti, ja tapahtumia on helppo selata. Sivulta olen monet kerrat keksinyt tekemistä; viimeksi eilen päädyimme ihan extempore Forum Marinumille SPR:n järjestämään lastentapahtumaan.

Käykää tekin kokeilemassa onneanne!