Puoliunessa

23.52

Meillä äitibloggaajilla on silloin tällöin tapana kertoa miten arkipäivämme normaalisti kuluvat, mutta ajattelin nyt avata vähän enemmän tätä yöaikaa. Meidän yöelämämme on nimittäin sattuneesta syystä muuttunut aika paljon aktiivisemmaksi.


Meidän pian kuusiviikkoinen prinsessamme on laittanut perheemme unirytmit jälleen päälaelleen. Siinä missä isoveli nukkuu lähes poikkeuksetta kellon ympäri heräten vasta yhdeksältä, on tällä neidillä kunnon kitinäkonsertti päällä. Hän kyllä nukkuu koko ajan, mutta itkee, ähisee ja önisee unissaan, sillä jostain syystä vatsaa vääntää juuri öisin.


Tilanne ei onneksi ole niin paha, kuin aikoinaan (niin kovin kauan sitten) Felixin kanssa, mutta eihän tähän väsymykseen tietenkään totu. Tällä kertaa kuitenkin helpottaa tieto, tai oikeastaan kokemus, joka kertoo että tämäkin on vain ohimenevä vaihe. Ehkä jo vuoden päästä meillä nukutaan taas kokonaisia öitä?

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, eli "kuinka meidän yömme sujuvat", nukumme toistaiseksi Harrin kanssa vuorotellen. Toinen ottaa siis alkuyön kitinät vastaan, ja vuoroa vaihdetaan, kun väsymys käy liian kovaksi. Aamuvuorolainen sylkyttelee ja lohduttelee öhkivää vauvaa yhdeksään asti, jolloin Felix herää, ja neiti sitten vaipuukin syvään, katkeamattomaan uneen.


Ihan käsittämätöntä! Meidän lapset todella nukkuvat eri aikoihin, ja meillä vierailevat kaverit ihmettelevät, miten HULINA voi olla niin rauhallinen lapsi. Vaikka unet ja meidän vanhempien yhteinen aika tällä järjestelyllä jääkin vähäiseksi, on kuitenkin ihanaa voida viettää kummankin lapsen kanssa kahdenkeskeistä aikaa. Ja sitäpaitsi, kuka muistaa valvoneensa koko yön, kun kuudelta aamulla, silmät ristissä saa ihailla niin kovin suloista pientä hymyä?


Kauniiden nukkuvien lasten kuvat ovat Instagramista. Jos haluat nähdä lisää, klikkaa @meretuulia!

You Might Also Like

0 kommenttia

Kiitos kommentista!

Subscribe