Meille sattui aikamoinen tilanne vain hetki sen jälkeen kun olimme saapuneet Tukholmaan. Mehän emme turhaan pahemmin selvittele ja suunnittele ennen meidän reissuja, vaan mennään ihan fiilispohjalla. Siksi metroasemalla työtehtävät jakautuivat niin, että mä viihdytin lapsia ja Harrin vastuulle jäi lippujen ostaminen ja metrokarttoihin ja pysäkkeihin perehtyminen.
Hetken matkustuksen jälkeen metro pysähtyi. Istuimme ihan rauhassa paikoillamme, kunnes Harri kuunteli ruotsinkielisiä kuulutuksia jotenkin väärin, ja päätteli, että tässä meidän pitikin jäädä. Kun hän, Felix ja rattaat olivat päässeet ulos metrosta, ovet sulkeutuivat. Tuijotimme kauhistuneina toisiamme lasin läpi, kun metro nytkähti liikkeelle.
Siinä mä sitten seisoin pidellen meidän kaksivuotiasta, sellaisella "mitä just tapahtui" -fiiliksellä. Paniikki iski vasta, kun työnsin kädet takin taskuun, sitten toiseen ja lopulta kävin läpi farkkujen taskut. Tuplastekkaus, ei kännykkää, ei rahaa, ei mitään.
Jäin seuraavalla pysäkillä pois, enkä tiennyt mitä tehdä. Koitin puhua hämmentyneelle Stellalle rauhoittavasti samalla kun omat käteni tärisivät ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Päässä pyöri tuhat ajatusta, joista suurin osa oli ihan käyttökelvottomia. Mitä jos jään tänne odottamaan, ja Harri tekee samoin? Entä jos koitan lähteä takaisin, ja Harri lähtee etsimään meitä?
Samasta metrosta nousi kaksi äitiä, joiden tunnistin olleen kanssamme samalla laivalla. Selitettyäni tilanteen sain lainaksi kännykän, jolloin tajusin, etten muista Harrin, sen enempää kuin kenenkään muunkaan numeroa. Hetken hämmennyksen jälkeen tajusimme, että koska puhelimeni oli Harrilla, voisin soittaa omaan numerooni, jonka sentään muistin. Parin yrityksen jälkeen sain hänet kiinni, ja kymmenen minuutin päästä olimme kaikki jälleen yhdessä, oikealla pysäkillä.
Ilman kännykkää ja rahaa vieraassa kaupungissa ulkomailla tuntui aika hurjalta, vaikka näin jälkikäteen mietittynä tilanne ei ollutkaan niin vakava. Me olimme sentään Ruotsissa, eikä missään Indonesiassa. Ja mun ihana mies osasi taas kerran löytää ne asioiden positiiviset puolet: "Ehkä oli ihan hyvä että tää reissu alkoi näin, tää oli hyvä muistutus siitä miten arvokkaita te olette." Niin me sitten vietimme ihanan loppupäivän Tukholmassa nauttien toistemme seurasta vielä tavanomaista enemmän. Ehkä, vain ehkä tällä mielettömän upealla kaupungillakin oli osuutta asiaan.
