Voitteko uskoa miten kivalta tuntui viikonloppuna pitkästä aikaa ja kerrankin vetää juhlamekko päälle ja punaa huuliin? Eilen juuri muutaman Varpulaisen kanssa vitsailtiin, että voitaisiin laittaa pystyyn tyyliblogi, jossa esiteltäisiin lemppariverkkarit, tutoriaali mutsinutturaan ja niin edelleen. Vauvan kanssa elämä on aika suloista vaikka paidassa olisikin maitotahroja, mutta kyllä se vaihtelu on toisaalta se juttu. Vauvan kanssa juhlimaan siis!

Mahtava blogiyhteisömme Varpublogit täytti hiljattain jo yhden vuoden ja juhlistimme synttäreitä lauantaina Varpugaalan merkeissä Pimiö Loungen tiloissa keskustassa. Melkein kaikki olivat vetäneet ykköset päälle ja lähteneet juhlimaan, meitä oli paikalla 17 ja yksi vauva meni siinä meiningeissä hyvin ja käyttäytyikin vielä oikein hienosti. Poistuimme juhlista silti ensimmäisinä, kun ilta jatkui muilla vielä Saaristobaariin.

Me pidettäisiin näitä bileitä varmaan harva se viikko, jolleivät järjestelyt veisi niin paljon aikaa, sillä hauskaa meillä riittää aina. Tällä kertaa nautittiin Deligo Cateringin, Rostenin ja Laitilan sponssaamista tarjoiluista, toistemme seurasta ja siitä, että meillä oli paikalla kuvaaja, Ronja Siitonen, eikä kenenkään tarvinnut kerrankin stressata kuvien ottamisesta. Illan aikana kaikki palkittiin myös leikkimielisin diplomein, minut esimerkiksi palkittiin Vuoden vauvakupla-tittelillä, Arteflosin sitomalla, upealla kukkakimpulla ja PUF:in lahjakortilla, joka jo kovasti polttelee taskussa.

Itsehän en tietenkään ollut viikonlopun ainoa voittaja. Eilen nimittäin päättyi upea "turkulainen äitiyspakkaus"-arvonta ja tällä kertaa voittoon itsensä taisteli blogiin nimimerkillä Susaruu kommentti: "No tietty turkulaisessa äitiyspakkauksessa pitäis olla turkulaisen sormiruokamuija Marjutin kirjoittama kirja Simppeliä sormiruokailua!" Paljon onnea!

Vitsi miten mahtava määrä osallistujia ja loistavia ideoita tähän arvontaan tuli! Tekisi mieli koota toinen pakkaus arvottavaksi teidän ehdotustenne perusteella. Tämä oli kyllä niin hauska homma, että kuka tietää koska ja mitä seuraavaksi keksitään. Kiitos kaikille osallistuneille!

Nämä tässä näin. Nämä tyypit tekevät jokaisesta päivästäni äitienpäivän.

Raskausajan vaikutuksesta mieleen puhutaan kovin vähän, tai sitten ne keskustelut eivät ole osuneet omaan silmääni. Toki muistetaan mainita hormoonit ja niiden aiheuttama herkkyys, ehkä huonotuulisuudestakin on joskus ollut puhetta. Odotus ja lapsen saaminen ovat kuitenkin valtavan isoja juttuja, nostaen pintaan ihan kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Joskus omat tuntemukset voivat olla jopa pelottavia, mutta ne eivät ole vaarallisia tai kiellettyjä.

Jokaisessa raskaudessani on ollut jossain kohtaa pitempi epäsosiaalinen vaihe, tarkoittaen sitä etten ole halunnut nähdä oikeastaan ketään. Ei kyse ollut siitä että mun ympärillä olijoissa olisi mitään vikaa ollut, vaan ennemmin tunsin itseni jollain tavalla vialliseksi. Vasta kun uskalsin ensimmäisen kerran kertoa asiasta jollekin, sain kuulla tämän olevan oikeastaan aika yleistä.

Nyt kolmannella kerralla olen oppinut jo hyväksymään tarpeeni vetäytyä omiin oloihini ja onneksi niin näyttävät tehneen ystävänikin. Tuntuu tosi ihanalta huomata etten menetä mitään tai ketään siksi, etten aina jaksa pitää yhteyttä tai nähdä. Päinvastoin nyt kun nämä viimeiset raskausviikot tuntuvat kuluvan madellen, mun ystävät ovat kutsuneet kylään, lähteneet lounaalle, tulleet raivaamaan tiskipöytää ja tarjoutuneet pitämään lapsia. Sitten toisaalta on ihanaa, kun ystävät raahaavat hiukan vastentahtoisenakin kahville, jonka jälkeen huomaat miten tarpeeseen se tulikaan.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään itse aiheeseen, eli täydellisiin babyshowereihin, jotka mulle järjestettiin siis jo reilu kuukausi sitten. Mulla oli joku hyvä syy lykätä niistä kirjoittamista, joka sittemmin on unohtunut, mutta koska kyseisten juhlien vaikutukset kantavat yhä tähänkin päivään asti, ei mielestäni ole yhtään myöhäistä kirjoittaa niistä! Nimittäin juuri kummitädin virkaan nimetty ystäväni ilmoitti juhlien alkajaisiksi, että tarkoitus on vaan hukuttaa mut rakkauteen ja juuri siinä kyllä onnistuttiin aivan täydellisesti.

Juhlat aloitettiin kilistelemällä jonka jälkeen vatsat täytettiin lohella, bataattiranskalaisilla ja salaatilla, ja kunnon lounas heti kärkeen oli oikeasti aivan täydellinen juttu. Ohjelma oli mun toiveiden mukaan juuri sopivan rentoa, esimerkiksi arvuuttelimme vauvan saapumispäivää, pituutta, painoa ja niin edelleen, sekä kilpailimme siitä kuka keksii nopeiten listan tyttöjen nimiä, yhden kullekin aakkoselle. Juhlijoista otettiin myös kuvat ja he saivat lisätä terveisiä oman kuvansa viereen suloiseen vieraskirjaan, jonka sitten tietysti sain mukaani.

Lahjaksi sain Annukan kokoaman, täydellisimmän näkemäni vaippakakun, jonka sisällön voit käydä kurkkaamassa täällä, sekä lahjakortin, minnekäs muualle kuin ihanaan Greenlipsiin. Yhtä lailla fiilistelin lahjan lisäksi, ellen jopa ihan pikkuisen enemmän sitä, että ystäväni olivat kirjoittaneet mulle kirjeet siitä, miksi he pitävät minua hyvänä äitinä. Myös Harri ja lapset olivat kirjoittaneet omat kirjeensä, joista lasten kommentit löytyvätkin edellisestä postauksestani. Onneksi sain lukea kirjeet rauhassa kotona, kun hanat aukesivat jo ensimmäisen kohdalla ja istuin loppuillan aivan pöllähtäneenä sohvalla, juurikin siitä rakkauden määrästä.

Joten kiitos vielä kerran rakkaat ystävät.
Ei siksi, että järjestätte mulle huikeita yllätyksiä, vaan teidän rakkaudestanne ja siitä että olette.

Minä ja luonnonkosmetiikka

Äidiksi tultuani on kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaa kohtaan ollut jatkuvassa kasvussa. Onhan tässä kasvettu samaan aikaan aikuisemmaksi muutenkin, mutta kun yhtäkkiä on vastuussa jonkun toisen, pienen ja viattoman hyvinvoinnista, on kaikenlaisia valintoja tullut pohdittua ihan erityisellä tavalla. Valitettavasti äitinä on tullut myös aika kiireiseksi ja usein sitä jää omine toiveineen sinne prioriteettilistan hännille. Tämä on tarkoittanut myös sitä, ettei minulla ole ollut aikaa perehtyä luonnonkosmetiikkaan sen vertaa, että minulla olisi ollut mitään käsitystä siitä, mitä kannattaisi hankkia ja mitkä tuotteet minulle sopivat ja siksi koko homma on siirtynyt aina vain eteenpäin.

Minä ja Greenlips Beauty

Tietämättömyyteni pelastus oli tutustua Turkulaiseen Greenlips Beautyyn, kun saimme yhteistyön merkeissä testiin ihania Petit & Jolien lasten tuotteita, joista lisää kokemuksiani täällä.) Järjestimme Greenlipsin tiloissa myös Varpublogien pikkujoulut, joihin liittyvän postauksen löydät täältä. Joka kerta vierailtuani liikkeessä olen vaikuttunut kaikesta siitä tiedosta ja intohimosta mitä heillä luonnonmukaista kosmetiikkaa kohtaan on, ja kaiken lisäksi heillä palvellaan ja kerrotaan eri vaihtoehdoista mielellään, joten oloaan ei voi olla tuntematta tervetulleeksi.

Kohti luonnonkosmetiikkaa

Illalla kävimme hotellin yhteydessä olevassa leffateatterissa katsomassa elokuvan nimeltä Every day, jota tuskin olisi tullut lähdettyä katsomaan Turussa, mutta joka osoittautui yllättävän hyväksi. Oli hauska kävellä hotellihuoneesta leffateatteriin ja sieltä suoraan syömään. Hotellin Ravintolan nimi oli Tila, ruoka oli hyvää, kuten tunnelma ja seurakin. Aamulla kävimme syötyämme vielä uimassa, joka oli tosi kiva startti päivälle.

 Juhla juhlalta, päivä päivältä ja hetki hetkeltä lähestymme väistämättä hetkeä, jona nelihenkisestä perheestämme tulee viiden joukkue. Pääsiäinen on täällä, joka tarkoittaa maaliskuun kääntymistä huhtikuuksi, kuukaudeksi jona jännitämme, vietetäänkö jatkossa ensin minun vai vauvan syntymäpäiviä.

Mitä lähemmäs tulemme laskettua päivää, tuntuu olo aina vain tukalammalta. Uusia, mitä ihmeellisempiä vaivoja ilmaantuu joka toinen päivä, turhauttaa, väsyttää ja joskus suututtaakin. Kuten olen jo aiemmin kertonut, Harri on ollut tässäkin raskaudessa valtavan iso ja merkittävä tuki, jonka ansiota suurimmaksi osaksi taitaa olla se, että olen vaivojeni kanssa ja niistä huolimatta myös nauttinut raskaana olosta. Hän muistuttaa jatkuvasti olemaan armollinen itseäni kohtaan, kun tunnen etten tällä hetkellä ole äitinä ja vaimona riittävä. Se on aika ihanaa. Ja tärkeää.

Viime lauantai oli aika mallikas esimerkki sellaisesta päivästä, jona oli vain hyväksyttävä, että nyt mennään niillä voimilla mitä tällä hetkellä on käytettävissä. Minun oli tarkoitus lähteä Varpubloggaajien kanssa Loimaalle syömään hyvin ja tutustumaan paikallisiin yrityksiin ja jatkaa siitä sitten Stellan kanssa yökyläilemään hänen kummitätinsä luo Tampereelle. Pitkän harkinnan päätteeksi päädyin perumaan molemmat menot ja päivän mittaan totesin ratkaisun olleen oikea, vaikka illallakin vielä harmitti.

Sunnuntaina päätin jatkaa armollisella linjalla itseni kanssa. En ruoskinut itseäni siitä, ettei meillä oltu lauantain aikana uhrattu ajatustakaan virpomiselle. Paistoin myöhäiseksi aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja, Harri ja Felix hakivat oksat ja minä koristelin ne lasten kanssa kaikessa rauhassa. Ennen lähtöä päähän vedettiin kaapista löytynyt huivi ja kissalakki, sekä nenänpäihin vähän kajalia. Kello taisi olla lähemmäs viittä kun soitimme ensimmäistä ovikelloa, mutta se ei meidän virpojia haitannut ja hienon saaliinkin he saivat kotiin vietäviksi. Oli aika kiva huomata, että palmusunnuntainkin voi ihan hyvin viettää ilman stressiä.

Nyt me täällä vielä odottelemme muutaman päivän, että pääsemme anoppilaan jatkamaan pääsiäisen viettoa. Koittakaa tekin jaksaa muutama päivä ennen stressitöntä pääsiäistä!

Muistan kun KOKOO tuli Turun Forumiin ja ihastelin sen raikasta ideaa. Kirjoitin blogiinkin testikierroksestamme, jonka jälkeen olin edelleen vakuuttunut idean toimivuudesta, vaikkei meidän reissumme ehkä sujunutkaan ihan niin hienosti kuin olisin toivonut. Lapset olivat silloin kovin pieniä ja intoa ja vauhtia oli vielä paljon enemmän kuin rakennustaitoa. 

Nyt kun nuo rakkaat tuholaiset ovat kasvaneet jo paljon isommiksi ja rakkaus Legoihin on säilynyt, on heistä kehittynyt varsin taitavia rakentelijoita. Felix kokoaa mitä mielikuvituksellisimpia taloja ja ajoneuvoja omasta päästään, mutta osaa hämmästyttävän hienosti rakentaa myös ohjeen mukaan – meidän viisivuotias! 

Uusi vierailu KOKOOhon on ollut siis suunnitteilla jo pitkään, mutta jäänyt ikävästi arjen jalkoihin ja sitä kautta unohtunut. Kunnes tuli se aika vuodesta, jolloin oli jälleen aika juhlistaa syntymäpäiviä. Halusimme kutsua F:n koko päiväkotiryhmän ja selasimme kuumeisina eri juhlapaikkoja, joista vain harvaan mahtui niin monta juhlijaa. Lopulta Harri löysi jostain KOKOOn, eikä ollut enää lainkaan epäselvää, missä Felixin viisivuotisjuhlat järjestettäisiin.

Juhlapäivänä saavuimme Forumiin sovitusti kymmeneltä, ripustimme takit naulakkoon ja lapset aloittivat mutkattomasti leikin. Sunnuntaiaamupäivä oli juuri eikä melkein täydellinen ajankohta, sillä KOKOOn vielä virallisesti ollessa kiinni lapset saivat leikkiä rauhassa omalla porukalla, eivätkä synttärit myöskään katkaisseet kenenkään vapaapäivän viettoa. Oli ihana seurailla lasten oman porukan dynamiikkaa ja tutustua oman lapsen päiväkotikavereihin edes muutaman tunnin verran, ja tietysti oli kiva nähdä miten innokkaita rakentelijoita joukosta myös löytyi.

Rakentelu keskeytyi kun oli aika siirtyä herkuttelemaan. KOKOOn synttäripakettiin kuului myös tarjoilu ja jokaiselle jaettiin annos joka sisälsi pillimehun, mehujään ja sopusuhtaisen määrän karkkia, sipsiä ja popcornia. Ruokailu sujui iloisesti yhteisen pöydän ääressä höpötellen, jonka jälkeen juhlijat palasivat omaan tahtiin takaisin leikkeihin. Syömisen jälkeen avattiin vielä lahjat ja Felix sai koota oman Legoukon muistoksi synttäreistä. 

Kekkereiden päätteeksi en voinut kuin ihmetellä miten rennosti, omalla painollaan kaikki oli sujunut, sekä kiittää juhlaisäntäämme Oskaria mukavista juhlista. En ikinä ollut kuvitellut lastenkutsujen järjestämisen voivan olla niin helppoa. Enkä voisi kuvitella parempia synttärijuhlia tyypille, joka ennen joulua julisti: "äiti, kukaan ei voi rakastaa Legoja yhtä paljon kuin minä."

Kiitos yhteistyöstä KOKOO!
Synttäripaketista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.